Pieni mutta niin kirkas tähti

Tänään olisi ollut Iitan syntymäpäivä. Viime vuonna juhlittiin päivää tähtien loisteessa Norjassa, mutta tänä vuonna Iita onkin itse tähtenä taivaalla.

Ikävä on suunnattoman suuri. Iitan vielä eläessä usein murehdin sitä, miten ikinä pärjään, kun Iitaa ei enää ole. En tiedä vieläkään, sillä mielestäni en pärjää. Iita oli niin tärkeä minulle ja suuri osa elämääni. Se oli pieni koira, jolla oli suuri persoona. Se oli perheenjäsen ja paras ystäväni, joka oli aina läsnä. Se lohdutti minua surussa ja toi iloa jokaiseen päiväämme. Elämä on niin erilaista ilman Iitaa.

Puoli vuotta

Iitan kuolemasta on puoli vuotta. Suru on edelleen suuri ja sellaisena haluan sen vielä pysyvänkin. Tuntuu, että se on ainoa keino pitää Iita edes jollain tavalla lähellä.

Tämä video on maaliskuulta. Tanssin silloin Janakkalan koiratanssikisoissa Peppin kanssa Iitalle jäähyväistanssin. Peppikin lähetti terveisensä Iitalle vaihtamalla seuruupuolta oma-aloitteisesti samalla tavalla kuin Iita usein teki.

Peppi

Peppi on saanut nyt paljon enemmän huomiota. Ennen elämä meni aina Iitan mukaan. Olen aikeissa kirjoittaa Iitan sairaskertomuksen, mutta en ole vielä kyennyt. Sain itse paljon vertaistukea Iitan sairasaikana muista blogeista, joten haluaisin itse olla auttamassa mahdollisesti jotain toista, joka kokee epätietoisuuden ja epätoivon hetkiä. Mutta katsotaan.

Iitan kymmenen kerran vesiterapiakortista jäi yksi kerta käyttämättä ja Eläinpiste Errolin Nina oli tosi kiva, kun antoi Peppin käyttää sen ja tulla kokeilemaan vesiallasta, vaikka koko kortti oli ehtinyt jo vanhetakin. 

Peppi oli kuulemma tosi toimintakykyinen collie. Nina sanoi, että yleensä collieiden kanssa totutteluun menee paljon aikaa, mutta Peppi pääsi heti hommiin ja ymmärsi saman tien maton periaatteen. Nina kehui myös Peppin hyvää ja pitkää askellusta. Minulla on kuulemma hurjan hieno collie. :) Toki sen jo tiesinkin. <3

Tänään Peppi oli kovin väsynyt. Eilen sillä oli poikkeuksellisen pitkä työpäivä apuopettajana: ensin kaksi tuntia doboa, sitten kaksi tuntia koiratanssia ja vielä tunti doboa. Peppi on kyllä ihanteellinen apuope. Se odottaa rauhassa, kun ohjaan muita, ja kun on sen vuoro näyttää mallia, on se heti valmiina.

Käänsi se välillä kylkeäkin. ;)

Kuukausi ilman Iitaa

Vasta tänään todella tajusin, että Iita ei tule enää takaisin. Ei koskaan. En oikeasti saa enää ikinä Iitaa syliini enkä voi tunkea nenääni sen turkkiin ja haistaa sen tuoksua. Olenhan minä sen tiennyt, mutta... Ehkä tämä johtuu päivämäärästä tai tuosta lumisesta säästä, Iita kun rakasti lunta ja sen sairasaikanakin lunta tuli ja oli paljon. Lisäksi siivosin tänään, ilman Iitaa. Itse asiassa olen kuukauden ajan tehnyt kaiken ihan yksin. Iita oli aina mukanani, tein mitä hyvänsä. Kun lajittelin pyykit, Iita oli valvomassa, että ne menevät oikeisiin kasoihin. Kun ripustin pyykkejä kuivumaan, oli Iita vieressä katsomassa. Kun imuroin, Iita joko saalisti imurin vartta tai kantoi lelujaan turvaan. Kun kolasin lunta, Iita roikkui puoliksi lumikolan kyydissä ja yritti napsia kolasta lunta suuhunsa (ihan kuin sitä ei olisi joka puolella muualla ollut tarpeeksi napsittavana). Kun tein ruokaa, Iita odotti katse maahan kiinnittyneenä, josko jotain putoaisi. Ja kun itkin, Iita hyppäsi syliini ja nuoli kyyneleeni pois. Nyt Iitaa ei ole. Koko talo on ihan tyhjä eikä tunnu enää kodilta. Terassin lasioveakaan ei tarvitse enää pyyhkiä, kun siinä ei ole kuononjälkiä.

Tajusin tänään myös sen, että Iitan jälkeen kaikki koirat tuntuvat vain koirilta. Nekin ovat varmasti rakkaita ja kivoja sellaisina kuin ovat, mutta Iitan kokoista persoonaa ei vaan voi osua kahta kertaa kohdalle. Olin pelännyt, että vertaan tulevia koiriani ja etenkin shelttejä Iitaan, mutta ymmärsin tänään sen, että niin ei tule tapahtumaan. Juuri siitä syystä, että Iita oli niin ainutlaatuinen, ettei ketään voi verrata siihen. Se oli tavallaan helpottava tunne. Samalla tiedostin myös sen, että vaikka joskus ottaisin uuden koiran, se ei ole pois rakkaudestani Iitaa kohtaan enkä yritä sillä täyttää Iitan jättämää aukkoa. Koska kukaan ei siihen ikinä pysty.

Tassunjäljet ikuisesti sydämessä

Vielä eilen Iitan tassunjäljet näkyivät pihalla. <3 Aamulla satoi lunta, joten nyt niitäkään ei enää ole.

Iita (Shandy's Belinda) 16.11.2004-5.1.2015

Maanantaina auringonnousun mukana taivas sai kirkkaimman tähden ja kauneimman enkelin.

Olit niin kovin rakas. <3

PM-kisat Norjassa

Torstaina 13.11. lähdin Iitan kanssa Norjaan koiratanssin PM-kisoihin. Joukkueellamme oli bussi mukana Suomesta asti ja me pääsimme kyytiin Paimiosta. Bussissa olivat jo Katja ja Nevada, Susanna ja Brego sekä Nadja ja Flow plus turistimaskottina toiminut Hippi. Turusta poimittiin vielä kyytiin Sanna ja Nova, Merja ja Simo sekä Salla, Lime ja Greippi. Sitten huristimme satamaan, josta joukkomme täydentyi vielä joukkueenjohtaja Tiinalla. Satamassa vielä pikaiset ulkoilutukset ja sitten ajoimme laivaan. Hytti- ja huonekavereinamme olivat matkan ajan Sanna ja Nova. Iita muuten matkusti elämässään ensimmäistä kertaa bussilla ja laivalla, mutta suhtautui kaikkeen kovin coolisti tai sopivan innokkaasti. :)

Iita hytissä

Bussissa

Perjantaina 14.11. huristelimme Ruotsin läpi. Minulla tulee bussissa kovin herkästi paha olo, joten istuskelin etuosassa ja katsoin maisemia tai nukuin. Pari pysähdystä oli matkan varrella.

 

Pysähdys jossain Ruotsissa

Kun pääsimme lähelle Norjan rajaa, maisemakin muuttui vähän vuoristoisemmaksi. Ihan kivoja teitä moottoripyöräilyä ajatellen ja olemmekin monta kertaa suunnitelleen kesälomamatkaa tuonne suunnalle, mutta bussissa istuessani olin tyytyväinen, ettei mutkateitä ollut kovinkaan pitkää matkaa. Norjassa ajoimme ensin hotellille, jossa huoneemme eivät olleet vielä valmiina. Odottelimme niitä tunnin verran, sitten oli reilu tunti aikaa, kunnes lähdimme vartin päässä sijaitsevaan messukeskukseen, jossa oli vielä kehätreenit ja briefing. Tai siis piti olla. Lauantain kisapaikalla eli meidän treenialueella oli vielä näyttelyt täydessä käynnissä.

Kuva: Merja Valkonen

Pian kehä kuitenkin tyhjeni, mutta se oli aivan kaameassa kunnossa. Täynnä roskaa, nameja, pissaa... Yök. Menin Iitan kanssa kävelemään kehään ja Iitakin vaan poukkoili kauhistuneena ja nosteli tassujaan. Toisten pissat on Iitalle kyllä ylivoimainen ällötys ja mietin, että tuleekohan tästä yhtään mitään ja miten saisin ohjelmassani vältettyä ne pahimmat pissakohdat. Olimme kaikki aika järkyttyneitä olosuhteista. Vaikka olosuhteet olivat kaikille samat, ei niiden silti arvokisoissa pitäisi olla tuollaiset. Koska olimme aikataulusta pahasti myöhässä, briefingissä kysyttiin haluaako joku maa jättää treeninsä lauantaiaamuun. Me halusimme. Ajattelimme, että se on sekä koirien levon ja ohjaajien hermojen kannalta parempi ratkaisu. Ajoimme siis Mäkkärin kautta hotellille, sitten vielä iltalenkit ja nukkumaan.

Lauantaina 15.11. oli yksilökilpailun karsinta ja samalla joukkuekilpailu. Ensin meillä oli siis puolen tunnin kehätreeni, jonka jaoimme koirakoiden kesken. Menin Sannan kanssa samaan aikaan, joten meillä oli huimat 6 minuuttia aikaa treenata. :D Nyt Iita pystyi jo keskittymään, vaikkakin muutama ällökohta siellä vielä oli, joita piti karttaa. HTM oli ensin ja meidän vuoromme oli suomalaiskoirakoista toisena, joten aika nopeasti pääsimme esittämään kilpailuesityksemme. Perjantain jälkeisten fiilisten jälkeen olin oikein tyytyväinen suoritukseemme vaikkakaan ei se ihan putkeen mennyt. Alku olisi voinut mennä sujuvammin ja sitten yksi positionvaihdos jäi kokonaan tekemättä. Iita myös haukkui pari kertaa maassaolokohdissa. Yritti raukka varmaan sanoa, että en halua kieriä täällä pissassa. :( Muuten ohjelma meni ihan niin kuin meillä yleensäkin menee. :) Oli kyllä aika veikeää, kun tuomarit olivat seinän edessä ja yleisö vastapäisellä sivustalla. Omituinen ratkaisu kisajärjestäjiltä.

Kuva: Ole Petter Opoien (Norjan messujen nettisivuilta)

HTM-kilpailun jälkeen saimme vielä jännätä FS-kilpailun ajan. Toki jännäsin itse FS-kilpailuakin (on muuten paljon jännittävämpää katsoa toisten suorituksia kuin tehdä omaansa) mutta saimme jännätä myös Suomen HTM-joukkueen sijoitusta, sillä yksi Tanskan HTM-koirakoista esiintyi juoksun takia vasta FS-kilpailun jälkeen. Ruotsi oli varmistanut jo PM-mestaruutensa, mutta hopea menisi joko Tanskalle tai Suomelle. Ja niin siinä vain kävi, että Suomi sai HTM-hopeaa! Jee!

 

Kuva Norjan Kennelliiton Facebook-sivulta

Suomelle myös freestylen joukkuekultaa! Wau! Seuraavan päivän HTM-finaaliin pääsivät Katja ja Nevada sekä Susanna ja Brego. FS-finaalipaikan puolestaan lunastivat Sanna ja Nova, Nadja ja Flow sekä Salla ja Lime. Kerrassaan upeita suorituksia nähtiin suomalaisilta!

Väsynyttä porukkaa :)

Lauantai-illalla oli hotellissa joukkueille vielä illallinen, joka sekin jostain syystä viivästyi tunnilla. Ruoka oli kuitenkin hyvää ja pääsimme sitten lopulta nukkumaankin. Itselläni ei tietysti ollut mitään hätää, kun meidän kisasuoritukset oli jo tehty. Olisi kyllä ollut kiva esiintyä vielä toisenkin kerran. Tuntui hassulta matkustaa monta päivää kolmeminuuttisen takia. :D

Sunnuntaina 16.11. oli finaalipäivä, mutta minulle ennenkaikkea Iitan 10-vuotissyntymäpäivä. Iita, tuo maailman rakkain otus, joka on opettanut minulle niin paljon ja kasvattanut ihmislaumaansa olemaan parempia ihmisiä. Nyt kilpailun puitteetkin oli Iitan synttäreiden tasoa (tai siis finaalin ;) ). 

Iitan synttäriaamiainen hotellin aamiaisbuffetista. ;)

Finaalia oli mukava seurata ja se meni todella nopeasti. Lopulta saimme juhlia Katjan ja Nevadan pohjoismaiden mestaruutta HTM:ssä. Voitto meni ehdottomasti oikealle koirakolle! Freestylen puolella Sanna ja Nova saivat hopeaa ja Nadja ja Flow pronssia. Mahtavaa! Sitten alkoikin kotimatka. Ajelimme rauhakseltaan kohti Tukholmaa, jossa olimme hotellissa yötä.

Maanantaina 17.11. oli aikainen herätys aamulla. (Emme saaneet edes aamupalaa ja sekös minua harmitti!) Ajoimme laivaan ja hytteihin nukkumaan. :D Päivällä menimme yhdessä buffettiin lounaalle ja loppupäivä vierähti ostoksilla ja tanssiravintolassa, jossa Flow varasti show'n pääesiintyjältä. ;)

Illalla kotiin! Olipa mukava reissu ja kivat reissukaverit. Parhaimpana tietysti Iita. Hieno kokemus kaikenkaikkiaan, kerran elämässä, sekä minulle että Iitalle.

Norja, täältä tullaan!

Iita pääsee (lue: joutuu) ensimmäiselle ulkomaanmatkalleen. Lähtö on tänään ja suuntana Norja ja siellä koiratanssin PM-kisat.

Matkalla ollessamme Iita täyttää 10 vuotta. Ajatella, meidän pieni ADHD-pentu. :) Iitalla ei kyllä ole hullummat synttärilahjat. ;) 5-vuotissynttärinään Iita sai oman talon (muutimme juuri silloin) ja nyt 10-vuotislahjaksi se saa ulkomaanmatkan. Tai ehkä se lahja on ennemminkin kunnia edustaa Suomea.

Halloween-humpat

Viikko sitten pakattiin 4 koiraa, 3 kevythäkkiä ja 2 ihmistä autoon ja lähdettiin kohti Janakkalan koiratanssikisoja. Saihan sen auton noinkin täyttymään. :D Kiitos Annalle matkaseurasta. :) Janakkalassa oli koristeet jälleen kohdillaan, tällä kertaa tietysti Halloween-sellaiset. 

Ensin oli freestyle, jossa oli 17 koirakkoa, joten aika kauan sain odottaa omaa vuoroani, varsinkin kun olin HTM:ssä toiseksi viimeisenä. Enpä muista, olenko koskaan joutunut noin kauan odottelemaan, tuntui ihan hassulta. Oli pakko syödäkin ennen omaa suoritusta. Kehääntutustuminen meni vanhan kaavan mukaan, juoksenneltiin ja leikittiin kehässä. Ensin tosin tein itsekseni ilman Iitaa ohjelman parikin kertaa läpi. Ennen omaa vuoroa yritin muistutella Iitaa positioista, mutta hyvin epätarkkaa oli eikä Iita kauheasti edes kiinnostanut. Ihan sama joka kerta. Kehään mennessä Iita kuitenkin tsemppaa ja tekee niin hyvin kuin osaa. On se jännä juttu. En tiedä, onko mulla siellä sitten vaativampi ote tai jotain. Pari pyörähdystä jäi tekemättä ja väli-positiossa Iita ei suostunut peruuttamaan, vaan tuli pois, eli se täytyy vaihtaa. Ehkä ne 257 435 varpaiden tallausta on vihdoin tehnyt tehtävänsä ja hiljattain tapahtunut 257 436. tallominen oli Iitalle se viimeinen pisara. No, ei kiusata Iita sillä, meidän ohjelmassa ei siis peruuttamista nähdä. Ihan kelpo suoritus oli, vaikka muutamista asioista Iitan kanssa joudunkin vielä neuvottelemaan. 

Kuva: Nadja Böckerman

Pisteitä saimme seuraavanlaisesti:

Hannele Parviainen: Tekninen laatu 41 + 38 = 79, taiteellinen vaikutelma 42 + 41 = 83, yhteensä 162 p.

Laura Jalli: Ihastuttava veteraani! Mukavasti etenevä ohjelma, hieman avoinaisuutta positioissa välillä. Tekninen laatu 42 + 39 = 79, taiteellinen vaikutelma 42 + 42 = 84, yhteensä 163 p.

Marita Packalén: Tekninen laatu 43 + 42 = 85, taiteellinen vaikutelma 42 + 42 = 84, yhteensä 169 p.

Kokonaispisteet 81 + 83,67 = 164,67. Sijoitus kovassa seurassa 4/4, mutta serti! Aika uskomatonta... Ei siis tarvinnut tyhjin käsin lähteä kotiin. :)

Hei me ollaan treenattu

Todellakin. :) Kävin Iitan kanssa eilen oikeen hallilla treenamassa. Ja Iita oli ihan täpinöissään. :D

Tein positionvaihtoja ja lopulta myös koko ohjelman. Iita teki niin hyvin! Ainoa, mikä ei sujunut, oli väli-positio. Jotenkin olen nyt onnistunut sössimään sen. En tiedä, pelkääkö Iita, että tallon sen varpaille. Mutta mitä enemmän Iita vinottaa ja on väärässä kohtaa, sitä varmemmin se tietysti jää alle. Saa nähdä mitä sitten kisoissa. Siellä tuskin mikään eilen onnistuneista onnistuu... Mutta enää en uskalla treenata. Jätän itselleni mieluummin mielikuvan onnistumisesta. :)

Herätys todellisuuteen vol 57

Lauantaina lähdin Iitan sekä Sannan ja Novan kanssa DT-Areenalle koiratanssin möllikisoihin. Aikomuksenihan oli ollut treenata ohjelma kuntoon ja täällä sitten saada viimeiset vinkit ja sitten Janakkalan kisoissa marraskuun alussa olisi "täydellinen" ohjelma esitettävänä. Haha. Todellisuus oli taas jotain muuta. Treenausta ei ole se, että matkalla kisapaikalle kuuntelee epätoivoisesti autossa musiikkia ja miettii, mihin suuntaan koiran pitääkään kussakin kohtaa kääntyä. Vielä kun todellisuudessa ne position vaihdokset eivät tapahdu niin nopeasti ja sujuvasti kuin kuvitelmissa. 

Ennen kehään menoa sain vielä kuningasajatuksen, että vaihdanpa alussa itseni Iitan toiselle puolelle, josta Iitan on helpompi siirtyä ensimmäiseen positioon. In your dreams. Helppoa se nyt ei ollut nähnytkään, kun tuolleen puskista menen sekoittamaan pikku koiran pään ihan kokonaan. Iitalla meni pasmat ihan sekaisin ja kun se ei muutenkaan tuota ohjelmaa vielä osaa, niin raukalla oli epämukava olla. Hienosti Iita kyllä taas teki töitä, vaikka ohjaaja onkin tällainen tyhmäpää, ja vaikka Iita kuinka mua yrittää kouluttaa, mikään ei tunnu menevän perille. 

HTM:ssä oli vain 5 kisaajaa ja kaikki kisasivat samassa luokassa ja arvostelu tapahtui kunkin koirakon virallisella kisaluokalla. Tuomarina oli Maiju Ojamies, joka ei ole virallinen koiratanssituomari eikä itse edes harrasta koiratanssia. Hän kertoikin kiinnittävänsä huomiota etenkin koiran vireeseen ja siihen, miten mielellään koira tekee. Tältä pohjalta luulin meidän jäävän hännille ja olin ennen palkintojenjakoa tosi nolo, koska uskoin saavani kauheaa läksytystä. Mutta Maiju sijoitti meidät toiselle sijalle, eli ilmeisesti hän kuitenkin tykkäsi meidän tekemisestä. Olin melkoisen yllättynyt.

Epätarkka kännykuva, mutta palkintopussi oli hieno. :)

Tuomarin palaute:

- Hieno alku pienien alkuhankaluuksien jälkeen!

- Koirakolle hyvin sopiva musiikki ja kaunis, mielenkiintoinen ohjelma, jossa kehää käytettiin hyvin.

- Osiot, joissa ohjaaja peruutti ja koira poikittain koiran edessä, tosi hienot.

- Koira vaikutti paikoin hieman poissaolevalta ja yhdessä välissä vinkumista - tapahtuiko kehään menoa ennen tai valmistautumisessa jotain erikoista? Joka tapauksessa hieno ohjelma ja taitava koirakko, jossa koira teki työtä hyvällä asenteella.

Eipä tässä muuta kuin nyt oikeasti pitää päättää ohjelman kulku ja sitten harjoitella se kuntoon. Ensin minä itse ja sitten myös Iitan pitää osata se. Ei tästä muuten mitään tule. Ihan turha lähteä Norjaan asti pelleilemään.

Möllien jälkeen jäätiin vielä treenaamaan Sallan ja valkoisten sekä Tiinan ja kultaisten kanssa. Sain hyviä vinkkejä rintamasuuntiin ja muihinkin pieniin mutta tärkeisiin asioihin. Kiva oli myös pohtia toisten ohjelmien ongelmakohtia. Mukava päivä kaikenkaikkiaan vaikka kylmä herätys todellisuuteen tulikin. :)

Syyskuun stressisambailut

Apua, taas on kuukausi kulunut. Pakko nyt pakata syyskuu kasaan, kun kuukauden viimeistä päivää jo viedään. Mihin tämä aika menee..? 

Sama aikapula koski ja koskee uusien koreografioiden tekoa ja treenaamista. Olin optimistisena ilmoittanut molemmat koirat Lempäälän tuplakisoihin 13.9. Iitan kaksi kertaa hooteeämmään ja Peppin toisessa kisassa freestyleen ja toisessa HTM:ään. Joopajoo... loistava idea. Viikkoa ennen kisoja totesin, että kolmesta uudesta ohjelmasta mitään ei ole valmiina tai edes alussa. Kaikkiin oli musiikki ja asut, mutta siinä se. (Eikö se riitä? :D ) Siinä vaiheessa kysyin kisajärjestäjältä, josko saisin vaihtaa, että Peppi osallistuisikin kaksi kertaa HTM:ään ja jätettäisiin se FS kokonaan pois. Se onneksi onnistui. Freestyle-ohjelman tekeminen on niin vaikeaa. Minulle melkein mahdotonta.  

Kisaviikolla totesin, että jos en ota perjantaiksi töistä vapaata, ei minulla ole mitään muuta kuin improvisointia esitettävänä lauantain kisoissa. Vapaapäivä siis. Se sujuikin rattoisasti Excelillä tehdyn partituurin kanssa pihalla hyppien. :D Neljän tunnin kuluttua kaksi HTM-ohjelmaa oli valmiina. Tai no valmiina ja valmiina, mutta kuitenkin kokonaisina ja esitettävässä kuosissa, mikäli vain muistaisin ne. Koirien kanssa en tietenkään neljää tuntia treenannut, vaan lähinnä yksin ja välillä koirien kanssa tiettyjä kohtia kokeillen. Tulihan siinä aika paljon yllätyksiäkin, kun en edes muistanut, mitä positioita ja suuntia Peppi osaa... 

Näillä eväillä lähdettiin lauantaina Lempäälään. :) Anna lähti onneksi seuraksi kolmen koiransa kera, joten matka meni tosi mukavasti. Kun saavuimme kisapaikalle, vähän ihmettelin, kun kehässä ei ollut kilpailu käynnissä. Sitten sainkin hetken päästä tietää, että kilpailu on 45 minuuttia aikataulusta edellä ja HTM:n kehääntutustuminen on menossa parahaillaan. Mi-mi-mi-mi-MITÄ?!?! :o Sanoisinko, että hieman stressiä pukkasi siinä kohtaa. Siinä meni hienot ajatukseni siitä, että saan ilman koiraa miettiä suunnat ja kehänkäytön kehääntutustumisessa, nekin kun oli vielä vähän vaiheessa. Ei muuta kuin juosten autolle hakemaan namit ja muut härpäkkeet, Peppi häkkiin ja Iitan kanssa tutustumaan kehään, vaihto, Iita häkkiin ja Peppin kanssa hetkeksi kehään. Sitten kilpailu jo alkoikin. Alokasluokassa oli vain yksi koirakko ja Peppi aloitti avoimen luokan. Mikäs sen mukavampaa. Minulla oli esiintymisvaatteetkin vielä vaihtamatta ja kun meidät jo kuulutettiin kehään, minä oli alushoususillani vaihtamassa vaatteita. Great. Kanssakisaajilta varmistus, että vaatteet on yleensä päällä ja Peppin kanssa kehään. Voi taivas. 

Esitys meni olosuhteisiin nähden yllättävän hyvin, mutta keskivaiheilla Peppille tuli enosaaenpysty-kohta. Ei se nyt muutenkaan mitenkään täydellistä ollut, mutta selvisin hengissä. Muutama koirakko oli välissä ennenkuin oli taas vuoroni Iitan kanssa voittajaluokassa. Yritin keskittyä ja palauttaa Iitan ohjelmaa mieleen kuunnellen kuulokkeilla musiikkia, kun minua taas jo tultiin hätyyttelemään, että tiedäthän, että sinun vuorosi on seuraavana. Joo, tiedän, valitettavasti. Iitankin ohjelma meni yllättävän hyvin, minä jopa muistin mitä piti tehdä. Molempien esityksien jälkeen olin aivan poikki, ihan totaalisen loppu. Olin joutunut pinnistämään niin paljon, että pystyn keskittymään suorituksiin. Mutta eipä tässä vielä kaikki, minähän olin järkevänä ihmisenä ilmoittanut koirat tosiaan myös toiseen kilpailuun. :D 

Iltapäivän kilpailuissa Peppin esitys meni ihan penkin alle. Ne kohdat, jotka olivat aamupäivällä olleet epävarmoja, eivät nyt onnistuneet lainkaan. Tuntui kurjalta Peppin puolesta, kun taas vaadin siltä sellaista, mitä se ei oikeasti osaa. :( Iitan ohjelma tuntui nyt paremmalta, mutta myöhemmin videolta katsottuna aamupäivän suoritus oli kyllä parempi. 

Jaa, että tuloksia... Iita sai aamupäivän kisassa 163,34 pistettä ja jäi vaivaisen 0,33 pisteen päähän sertistä, teknisyydestä tietysti. Sijoitus Iitalla oli molemmissa kisoissa 3. Peppi sai aamupäivän kisasta jopa 159 pistettä. Sijoitus siinä 3. ja iltapäivällä 5. Jos tuollaisella koreografian harjoittelulla saa melkein sertin, niin aika hyvällä mallilla Iitan ohjelma taitaa olla. Hih, tähänhän on hyvä tuudittautua. :D 

Peppi ja Iita sekä palkintokasa

Mitäs muuta me ollaan tehty... Peppi on agiliidellyt parissa treeneissä ja minä olen käynyt agilityohjaajien fysiikkatreenissä. Sunnuntaina oli koiratanssimaajoukkueen treeni Viialassa. Näihin maajoukkuetreeneihin kun menee sillä mielellä, että eipä meillä oikeastaan mitään kummallista ole ja mihinköhän sen oman treeniaikansa käyttää, niin treenikaverit kyllä keksivät niin paljon tekemistä ja parannettavaa, että aika ei tahdokaan riittää, ja lopputulos on se, että treenattavia asioita on vähintään triplaten kuin treenipaikalle tullessa. :D Mutta sehän on siis vain hyvä asia. Nyt siis pitäisi vaan treenata. Sehän on helppoa. ;)

Kesäleiri kuvina

Viikko sitten oli Tahtitassujen kesäleiri. Minulla oli molemmat koirat mukana, mutta jostain syystä treenasin enemmän Iitan kuin Peppin kanssa. No, eipä sitä treeniä järin paljon kummallekaan tullut, mutta ihan mukavasti aika meni kaikenlaisissa järjestelyhommissa ja oli tuo leirielämä koirillekin kuitenkin vaihtelua.

Kuva: Anna Laulajainen

Peppi pääsi koiranvaihtokisaan, mutta sehän ei suostunutkaan tekemään mitään vieraan ohjaajan kanssa, vaan juoksenteli ympäriinsä hakemassa mua. Ei ollut reilusti tehty ohjaajaa ajatellen, mutta en nyt ihan tuollaista odottanut. :/ No, hyvin koira ainakin irtosi, jos ei muuta. ;)

Sheltit olivat leirillä edustettuina jopa 7 koiran voimin. :) Menimme ulos ottamaan ryhmäkuvaa, mutta aluksi oli kovin villiä menoa. Iita ei oikein tykännyt, kun toiset eivät osanneet käyttäytyä. ;)

Lopulta iitakin päätti unohtaa arvokkuuteensa ja hieman kirmaili mukana. :)

Ja kivaakin taisi olla. :)

Saatiin se ryhmäkuvakin lopulta otettua. Vasemmalta oikealle Guinness, Luna, Sonic, Brii, Nekku, Zelda ja Iita. 

Maailmanmestaruuskilpailut

Piti oikein kirjoittaa noin kokonaisena eikä lyhenteenä, sillä MM-kisat ei vaan kuulosta niin hienolta. ;) Ja hienoahan siellä maailmanmestaruuskilpailuissa kaksi viikko sitten oli. Yksi upeimmista hetkistä oli avajaisissa, kun sai kävellä Suomen lipun perässä joukkueena kehään. Nuorempana kun harrastin urheilua ja olin oikeasti hyvä, haaveilin tuollaisesta hetkestä, että saisin edustaa Suomea. Silloin minulla ei vielä ollut koiraa enkä ollut kuullutkaan lajista nimeltä koiratanssi. Mutta niin vain haaveeni kävi toteen, ei urheilu-urani aikana vaan melkein pari vuosikymmentä sen jälkeen, ja vieläpä parhaan ystäväni Iitan kanssa.

Kehätreeni. Suomen Voitto-maskotti tarkkailee.

HTM-kilpailu oli keskiviikkona. Hyvinkin pian kilpailua seuratessa tuli selväksi se (minkä olin tosin tiennyt jo etukäteenkin), että taitomme riittäisivät vain jäännössijoille. Tunsin itseni todella sunnuntaiharrastelijaksi, jollainen toki olenkin. Huippu oli tosiaan... huippua. Ihan uskomattoman taitavia koirakoita. Mutta ei se minua haitannut. :) Päätin mennä pää pystyssä tekemään oman suorituksen niin hyvin kuin vaan osaamme. Ja hyvin se onnistui, omalla tasollamme. Onnistuimme näyttämään sen mitä osaamme ja siihen olen todella tyytyväinen, mitäpä muutakaan olisimme voineet tehdä. Hiukan Iitaa jänskätti (eli ehkä siis minuakin), mutta ihan normi kisasuorituksen teimme. Muutama odottamaton epätarkkuus (loput olivat odotettuja) ja yksi (siis vain yksi!) Iitan oma sovellus. Tulostavoitteenikin täyttyi. Toivoin, että saisimme yli 20 pistettä ja että sijoituksemme olisi jotain muuta kuin viimeinen. Pisteitä saimme 20,70 ja sijoituksemme oli 21., kun koirakoita oli yhteensä 26. :)

Kolmanneksi HTM:ssä sijoittunut venäläinen cane corso.

Iita ja Voitto. :)

Iita ja tuttu kisakaveri nyt joukkuekaverina, Simo

Kehään oli hieno mennä, mutta hienoa oli myös yleensä kisoihin osallistuminen. Se, että sai olla tuollaisessa tapahtumassa mukana, "sisällä". Hauskaa oli myös koiratanssikisojen perinne, Good luck -korttien ja pienten lahjojen jakaminen kanssakilpailijoille. 

Saimme myös osallistumistodistuksen. Vähän outoa, kun siinä ei lue ollenkaan, että kyse on MM-kisoista. Mutta onneksi arvostelulomakkeissa sentään lukee. 

Hotellimme oli Hakaniemessä, joten iltalenkkimaisemat oli aika mukavat.

Torstaina saimmekin sitten jännätä Suomen freestylereitten puolesta. Eikä mennyt jännääminen hukkaan. Upeasti MM-hopea Suomeen!

Voittoakin jännitti. :)

Hyvä Suomi! Onnea!