lauantai 8. marraskuuta 2014

Halloween-humpat

Viikko sitten pakattiin 4 koiraa, 3 kevythäkkiä ja 2 ihmistä autoon ja lähdettiin kohti Janakkalan koiratanssikisoja. Saihan sen auton noinkin täyttymään. :D Kiitos Annalle matkaseurasta. :) Janakkalassa oli koristeet jälleen kohdillaan, tällä kertaa tietysti Halloween-sellaiset. 
Ensin oli freestyle, jossa oli 17 koirakkoa, joten aika kauan sain odottaa omaa vuoroani, varsinkin kun olin HTM:ssä toiseksi viimeisenä. Enpä muista, olenko koskaan joutunut noin kauan odottelemaan, tuntui ihan hassulta. Oli pakko syödäkin ennen omaa suoritusta. Kehääntutustuminen meni vanhan kaavan mukaan, juoksenneltiin ja leikittiin kehässä. Ensin tosin tein itsekseni ilman Iitaa ohjelman parikin kertaa läpi. Ennen omaa vuoroa yritin muistutella Iitaa positioista, mutta hyvin epätarkkaa oli eikä Iita kauheasti edes kiinnostanut. Ihan sama joka kerta. Kehään mennessä Iita kuitenkin tsemppaa ja tekee niin hyvin kuin osaa. On se jännä juttu. En tiedä, onko mulla siellä sitten vaativampi ote tai jotain. Pari pyörähdystä jäi tekemättä ja väli-positiossa Iita ei suostunut peruuttamaan, vaan tuli pois, eli se täytyy vaihtaa. Ehkä ne 257 435 varpaiden tallausta on vihdoin tehnyt tehtävänsä ja hiljattain tapahtunut 257 436. tallominen oli Iitalle se viimeinen pisara. No, ei kiusata Iita sillä, meidän ohjelmassa ei siis peruuttamista nähdä. Ihan kelpo suoritus oli, vaikka muutamista asioista Iitan kanssa joudunkin vielä neuvottelemaan. 
Kuva: Nadja Böckerman
Pisteitä saimme seuraavanlaisesti:

Hannele Parviainen: Tekninen laatu 41 + 38 = 79, taiteellinen vaikutelma 42 + 41 = 83, yhteensä 162 p.
Laura Jalli: Ihastuttava veteraani! Mukavasti etenevä ohjelma, hieman avoinaisuutta positioissa välillä. Tekninen laatu 42 + 39 = 79, taiteellinen vaikutelma 42 + 42 = 84, yhteensä 163 p.
Marita Packalén: Tekninen laatu 43 + 42 = 85, taiteellinen vaikutelma 42 + 42 = 84, yhteensä 169 p.

Kokonaispisteet 81 + 83,67 = 164,67. Sijoitus kovassa seurassa 4/4, mutta serti! Aika uskomatonta... Ei siis tarvinnut tyhjin käsin lähteä kotiin. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti