maanantai 9. helmikuuta 2015

Peppi

Peppi on saanut nyt paljon enemmän huomiota. Ennen elämä meni aina Iitan mukaan. Olen aikeissa kirjoittaa Iitan sairaskertomuksen, mutta en ole vielä kyennyt. Sain itse paljon vertaistukea Iitan sairasaikana muista blogeista, joten haluaisin itse olla auttamassa mahdollisesti jotain toista, joka kokee epätietoisuuden ja epätoivon hetkiä. Mutta katsotaan.

Iitan kymmenen kerran vesiterapiakortista jäi yksi kerta käyttämättä ja Eläinpiste Errolin Nina oli tosi kiva, kun antoi Peppin käyttää sen ja tulla kokeilemaan vesiallasta, vaikka koko kortti oli ehtinyt jo vanhetakin. 
Peppi oli kuulemma tosi toimintakykyinen collie. Nina sanoi, että yleensä collieiden kanssa totutteluun menee paljon aikaa, mutta Peppi pääsi heti hommiin ja ymmärsi saman tien maton periaatteen. Nina kehui myös Peppin hyvää ja pitkää askellusta. Minulla on kuulemma hurjan hieno collie. :) Toki sen jo tiesinkin. <3

Tänään Peppi oli kovin väsynyt. Eilen sillä oli poikkeuksellisen pitkä työpäivä apuopettajana: ensin kaksi tuntia doboa, sitten kaksi tuntia koiratanssia ja vielä tunti doboa. Peppi on kyllä ihanteellinen apuope. Se odottaa rauhassa, kun ohjaan muita, ja kun on sen vuoro näyttää mallia, on se heti valmiina.

Käänsi se välillä kylkeäkin. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti