Epätoivoista epätanssia

Lauantain tanssitreeneihin otin mukaan esiintymisasun eli hameen ja kierrettävän esineen eli höyhenkranssin. Iitalla oli kyllä jostain syystä mielenkiinto kaikessa muussa kuin mun kanssa tekemisessä. Iita teki omiaan ja katseli toisten perään. Yritin tehdä koko ohjelman ilman välipalkkaa, mutta ei siitä oikein mitään tullut. Ei tuollaisen esityksen kanssa Helsinkiin asti kannata lähteä. Liikkeitä jäi kokonaan tekemättä, suunnat ja sijainnit oli mitä sattuu, pyörähdyksissä ja pujotteluissakin Iita vaan katsoi minua, että mitä puhut, ikinä tuollaista käskyä kuullutkaan. Mun piti omaan liikkumiseeni kiinnittää huomiota, mutta kyllä se vaan niin on, että kun Iita on mukana, on liikaa liikkuvia ja muuttuvia osia, etten yhtään tiedä mitä itse teen. Tosin täytyy sanoa, että kyllä meidän yritelmä videolta katsottuna kaikesta huolimatta näyttää paremmalta kuin miltä se tuntui... Se tuntui siis ihan pohjanoteeraukselta, vaikka saatiinhan me muutama liike tehty ihan niin kuin pitikin. Eli kai se ohjelma kannattaa siellä kisoissa joka tapauksessa loppuun asti vetää, vaikka tuntuisi kuinka tahmealta.

Lopputreenit käytin pienten pätkien treenaamiseen ja lelulla palkkaamiseen. Iita selvästi kiinnostui minustakin (tai siis siitä lelusta) ja teki jopa vähän sitä mitä pitikin. Päätin kuitenkin, että tämän jäljellä olevan viikon treenaan ihan reilusti palkkaamalla, enkä yritäkään harjoitella palkkaamattomuutta. Tärkeintä on, että Iitalla on into tehdä juuri noita ohjelman liikkeitä. Ehkä ne sitten onnistuvat kerran ilman välipalkkaakin siellä kisoissa.

Tänään olisi ollut tanssi- ja tokotreenit, mutta en mennyt. On sellainen olo, että en halua nyt treenata mitään muuta kuin noita meidän ohjelman liikkeitä. Olohuoneen matolla siis hiukan harjoiteltiin liikeyhdistelmiä runsaasti palkaten ja Iita olikin taas oma itsensä eli tosi innokas.

Jäykkisagilityä

Torstain agilitytreeneissä tehtiin aika haastava rata, ainakin meille. Siksakin mallissa oli A, hyppy, muuri ja putki. Putki oli U:n mallisena ja sen vieressä muurin takana oli toinen samanmoinen. Tarjolla oli siis 4 putkensuuta, joista väärän putken suut olivat molemmat luontevia jatkoja muurin jälkeen. Radalla oli myös pöytä ja okseri, jota en ollut ikinä ennen nähnytkään. Ensimmäisellä kerralla meni taas melkein kaikki mahdollinen pieleen, paitsi tuo siksak-alku putkihommeleineen, jota pelkäsin eniten. Okserinkin Peppi hyppäsi tosi hyvin, ei se tainnut edes huomata, että siinä on jotain erilaista. Ja meni pöytäkin hyvin ja yksi hankala ohjauskohta. Rengas oli keinun jälkeen ja Peppi hyppäsi sen vierestä eli kiinnitysten välistä. Koitin sitä muutaman kerran yksinään, mutta ei se siltikään oikein sujunut.

Toisella kerralla meni jo paljon paremmin, mutta kuten Katja sanoi, etenemiseni on jäykkää eikä yhtään sujuvaa. Tiedän. Sitä se on muutenkin, mutta sitten kun on vielä kylmä ilma ja selkä on kipeä, niin se jäykkyys vielä korostuu. Katja sanoi, että Peppi tarkkailee minua tosi paljon ja kun minä teen katkonaisia liikkeitä, Peppikin rupeaa sipsuttamaan esim. ennen hyppyjä. Ei siitä kuulemma sen kummempaa haittaa ole, tai no, olisihan sellainen sujuva liikkuminen tietysti kauniimpaa katseltavaakin. ;) Johtuu tuo ei-sujuvuus myös siitä, että en voi suunnitella omia liikeratojani kauhean tarkkaan etukäteen, kun en ikinä tiedä, minne kohtaan Peppi on kunkin esteen kohdalla jo ehtinyt, tai edes sitä, että olenko minä edellä vai Peppi. Kai se tästä pikku hiljaa. Jos haluaisin itse edistyä nopeammin agilityssä, pitäisi minulla olla joku hidas lyllerökoira, jonka kanssa pystyisin opettelemaan, sisäistämään ja miettimään kaikki ohjaukset... Nyt teen aina vaan sen, mitä ehdin.

Pakkasta ja tanssia

Sunnuntaina olikin pakkaspäivä. Aurinkokin paistoi, haaleasti mutta paistoi kuitenkin. Otin siis kameran mukaan aamulenkille. Vähän omituisia kuvista tuli valaistukseltaan, mutta tuollainen zombie-ilma siellä oli.

 Iita, puunhalaaja :)

 Peppi, puunsyöjä ;)

Tässä Iitan ja Peppin tyypillinen (ja itse asiassa melkein ainoa yhteinen) leikki. Peppi juoksee ja Iita toimii personal trainerina haukkumalla.

Juoksu ja leikki jatkui huurteisella pihalla.

 

"Vesikuppikin" oli jäässä.

Illallan ohjatut treenit oli peruttu, mutta olin luvannut mennä vapaavuorovastaavaksi, jotta saisin itsekin harjoitella koiratanssiohjelmaamme. Paikalla oli meidän lisäksi vain Leena ja AinoLiisa, jotka myös ovat tulossa Helsingin kisoihin. Harjoittelimmekin vuorotellen ohjelmiamme ja tunti meni tosi nopeasti. Mittasimme, että halli oli mitaltaan 20 m x 12 m, joten aika hyvin sai jo käsityksen kilpailuareenan koosta. Sain huomata, etä ohjelmamme toimiikin paljon paremmin suuressa tilassa. Mitäs muuta positiivista keksisin... Iita tekee ilman namia paljon paremmin kuin nami kädessä, mikä on tosi hyvä! Mutta se mitä ja miten Iita sitten milloinkin tekee, on arvoitus. Välillä Iita tekee tosi nopeasti, välillä tosi hitaasti ja välillä se vaan katsoo, että mitä ihmettä siinä selität. Pujottelussa (yksi harvoista liikkeistä, jonka Iita oikeasti osaa) Iita välillä murraa ihmeellisesti. Ihan kuin se sanoisi, että mene nyt nopeampaa, kyllä minä tämän osaan, mutta kun sinä olet niin hidas. ;) Ja jos vahingossa astun Iitan varpaille, se seuraavalla kerralla vähän komentaa haukkumalla. Eli en tiedä, kumpi meistä kouluttaa kumpaa. ;) 

Peppikin oli mukana, ja koska koiratanssitunnin jälkeen oli tokotunnin vapaavuoro, otin myös Peppin vähän treenaamaan. Tosin koiratanssiliikkeitä mekin harjoiteltiin. :) Koitin Peppin kanssa Iitan ohjelmaa (ilman musiikkia), mutta ei olisi pitänyt. Jouduin nimittäin toteamaan, että ohjelma menisi Peppin kanssa varmaan paremmin, koska se meni tällä ihan ensimmäisellä kerrallakin jo tosi hyvin... Enkä oikeasti ole Peppin kanssa juuri mitään edes harjoitellut... No 'Kukaan ei koskaan' on Iitan kappale, enkä sitä siis voisi Peppin kanssa edes tehdä. Mutta helmikuun möllikisoihin olisi kiva saada Peppille aikaiseksi sekä HTM- että freestyle-ohjelma.

En ole muuten sunnuntain jälkeen harjoitellut kilpailuohjelmaamme. :o Tai yleensäkään mitään. No, olen sentään tehnyt päätöksen kierrettävästä esineestä ja sen käyn ostamassa perjantaina. Illalla täytyy sitten harjoitella uuden esineen kiertämistä, koska lauantaina tosiaan on "pukuharjoitukset".

Tanssia...

Viikolla tuli sähköpostia Helsingin kilpailusta. Ensi perjantaihin mennessä pitää lähettää musiikki ja esittely. Ihan oikeastiko ne kisat jo pian ovat! Ja oikeastiko musiikkia ei saa sitten enää muuttaa? ;) Ja mitä ihmettä mä siinä esittelyssä meistä kerron? Senkö, että treenattu ollaan tosi paljon, mutta mitään ei osata. :) Oikeasti ei kyllä naurata. Lisäksi viestissä kerrottiin, että kehä on kooltaan 22 m x 18 m. Ihan järkyttävän kokoinen! Tarkistin heti, minkä kokoinen se halli on, jossa olemme käyneet lauantaisin treenaamassa ja se on kooltaan "vain" 27 m x 10 m. Yleensä olemme koko ohjelman harjoitteluun käyttäneet toista päätyä eli alaa, joka on kooltaan noin 10 m x 5 m. Siinä on ohjelman mittasuhteetkin sitten ihan pielessä.

Eilen tanssitreeneissä halusin tehdä ohjelmaamme (siinä pienessä hallin päädyssä) sekä videoida sen, jotta näen näyttääkö se yhtään sellaiselta, miltä kuvittelen sen näyttävän. Sanotaanko näin, että hyvä että tuli kuvattua... ;) Ensimmäinen reaktioni oli, että Iita näyttää söpöltä tekee se mitä hyvänsä. Sen sijaan minä... Minä näytän ihan löysältä. Eihän se, että musiikki ja liike on hidas, tarkoita sitä, että pitäisi velttoilla. Nyt siis nilkat ojennukseen ja käsien liikkeet kuosiin. Voi apua. Helpommin sanottu kuin tehty. Tämän jälkeen en ole niinkään huolissani siitä mitä Iita tekee vaan siitä mitä minä teen... Ohjelmassa on lisäksi muutama sellainen kohta, joita pitää muuttaa, muutama kohta, joita pitää selkeyttää ja muutama kohta, joita pitää Iitan kanssa tosissaan vielä harjoitella. Peilistä muuten näkyy Joanna ja Gaia eli vähän edistyneempää koiratanssia. :)

Ensi viikolla onkin sitten kenraaliharjoitukset asuineen kaikkineen.

Hutaisuagility

Torstaina Sami tarvitsi autoa, joten sain Samilta kyydin ATT:n hallille. Teimme radan, tutustuimme siihen ja sain Peppin kanssa aloittaa. Ensimmäisellä kerralla kaikki mahdollinen meni pieleen. Peppi haukkui ja kaahasi, ei pysähtynyt kontakteille, ohitti keppivälejä jne. Räpellyksen jälkeen kävin Katjan kanssa radan läpi ja ainoa kehu taisi tulla siitä, että Peppi löysi tosi hienosti pimeän putken. Katja sanoi, että kontakteilla menin itse jotenkin kumarassa ihan lähelle, joten Peppi sen takia väisti. Mulla oli itselläkin sellainen olo, että liikuin ihan hölmösti. Johtui varmaan kipeästä selästäni tai jostain, mutta ei tosiaan liikkuminen ollut sujuvaa. Niin ja radalla oli kolmekin sellaista hyppyä, joiden jälkeen tuli kääntyä takaisin tulosuuntaan. Niitä en osannut ohjata ollenkaan.

Toisella kerralla päätin keskittyä ja niin sitten keskityin ja ohjasin. Rata meni tosi hyvin. Erityisen tyytyväinen olin käännöksiin. Ainoa, jota vielä piti harjoitella erikseen, oli pituus. Radalla sen jälkeen oli tiukka käännös, mutta pituus on ainakin vielä sellainen este, jossa minun pitää olla esteen alastulon puolella vastassa, muuten Peppi ei hyppää tarpeeksi hyvin tai oikaisee sivulle.

Oman suorituksemme jälkeen katsoin vielä vähän aikaa ryhmämme uuden jäsenen menoa. Oli kiva saada samaan treeniryhmään toinenkin maksikoira, ja vieläpä collie (pitkäkarvainen collie Rocky)! Sitten lähdinkin taas jo, kun kyyti tuli. Vähän taisi pasmat olla itsellä sekaisin, kun en saanut omien rutiinien mukaisesti tulla hallille. No, se oli sellainen hutaisukerta se.

Synttärikoiran synttäripäivä

Päivitykset laahaavat nyt vähän perässä, mutta yritetään ottaa kiinni. Poistin blogin taustakuvankin, ehkä se vähän nopeutti sivun tahmeaa latautumista.

Iita pääsi syntymäpäivänään taas rallytokotreeneihin. Tämä olikin kurssin viimeinen kerta. Paula oli tehnyt valmiiksi radan, joka sisälsi mm. 360 asteen käännöksen, pujottelun ja spiraalin. Ensin teimme tuon radan kaksi kertaa. Sitten muutettiin 360 asteen käännöksen ja spiraalin suuntaa, ja teimme uudistuneen radan taas kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla kumpikaan meistä ei oikein keskittynyt, mutta muut kerrat menivät ihan ok. Parhaiten meni 360 asteen käännös vasemmalle! Ihan mahtavaa, ollaan sitä niin paljon harjoiteltu ja nyt se tuntuu vaan loksahtaneen paikoilleen. Täytyy vaan kaikissa käännöksissä muistaa kääntää hartialinjaa. Samaten, jos Iitan keskittyminen herpaantuu, kutsun sitä nimeltä, enkä toistele käskyä turhaan ennenkuin se on kontaktissa. Ja yleensäkin pitää keskittyä koiraan enemmän kuin kyltteihin. Siinäpä varmaan ne kurssin keskeisimmät asiat, mitkä mun pitää muistaa. :)

Illalla Iita sai vielä synttäriaterian.

Peppikin sai herkkuruokaa ja istui odottaessaan näin sievästi. ;)

Iita 7 v.

Onnea maailman parhaalle ystävälle!

Vasemmalla Bea-sisko ja oikealla iso-Iita ;) neljän viikon ikäisinä.