Torstain agilitytreeneissä tehtiin aika haastava rata, ainakin meille. Siksakin mallissa oli A, hyppy, muuri ja putki. Putki oli U:n mallisena ja sen vieressä muurin takana oli toinen samanmoinen. Tarjolla oli siis 4 putkensuuta, joista väärän putken suut olivat molemmat luontevia jatkoja muurin jälkeen. Radalla oli myös pöytä ja okseri, jota en ollut ikinä ennen nähnytkään. Ensimmäisellä kerralla meni taas melkein kaikki mahdollinen pieleen, paitsi tuo siksak-alku putkihommeleineen, jota pelkäsin eniten. Okserinkin Peppi hyppäsi tosi hyvin, ei se tainnut edes huomata, että siinä on jotain erilaista. Ja meni pöytäkin hyvin ja yksi hankala ohjauskohta. Rengas oli keinun jälkeen ja Peppi hyppäsi sen vierestä eli kiinnitysten välistä. Koitin sitä muutaman kerran yksinään, mutta ei se siltikään oikein sujunut.
Toisella kerralla meni jo paljon paremmin, mutta kuten Katja sanoi, etenemiseni on jäykkää eikä yhtään sujuvaa. Tiedän. Sitä se on muutenkin, mutta sitten kun on vielä kylmä ilma ja selkä on kipeä, niin se jäykkyys vielä korostuu. Katja sanoi, että Peppi tarkkailee minua tosi paljon ja kun minä teen katkonaisia liikkeitä, Peppikin rupeaa sipsuttamaan esim. ennen hyppyjä. Ei siitä kuulemma sen kummempaa haittaa ole, tai no, olisihan sellainen sujuva liikkuminen tietysti kauniimpaa katseltavaakin. ;) Johtuu tuo ei-sujuvuus myös siitä, että en voi suunnitella omia liikeratojani kauhean tarkkaan etukäteen, kun en ikinä tiedä, minne kohtaan Peppi on kunkin esteen kohdalla jo ehtinyt, tai edes sitä, että olenko minä edellä vai Peppi. Kai se tästä pikku hiljaa. Jos haluaisin itse edistyä nopeammin agilityssä, pitäisi minulla olla joku hidas lyllerökoira, jonka kanssa pystyisin opettelemaan, sisäistämään ja miettimään kaikki ohjaukset... Nyt teen aina vaan sen, mitä ehdin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti