sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Voittaja-Iita

Viikko sitten lauantaina teimme taas autoon ahtautumisen maailmanennätyksen, kun yhteen autoon tunkeutui 5 ihmistä, 6 koiraa ja 1 lammas. Hyvin mahduimme ja matka kohti Viialan koiratanssikisoja alkoi. 
Iita backstagella
Ensin oli HTM. Alokasluokassa oli aika monta koirakkoa ja hienoja esityksiä, joita en harmikseni oikein ehtinyt/kyennyt katsomaan. Avoimessa luokassakin oli 5 osallistujaa, joka oli varmaan ennätys!. Iita teki tosi hyvin ja yllätyksekseni saman koreografian kuin viime kisoissa. Eli siis eri version kuin mitä olemme harjoitelleet. No, käyhän se näinkin. :) Kunhan itse vaan olen ajan tasalla ja menen Iitan mukana. :D Onhan se toisaalta tosi hyvä, että Iita osaa ohjelman (vaikkakin oman versionsa) ulkoa. Nytkin käskytin sitä ihan väärin, mutta eihän sillä ollut mitään merkitystä. Lopussa en tainnut sanoa enää mitään, ihan turhaan siinä olisinkin höpötellyt. :D


Mari Väänänen: Tarkkaa työtä. Kiva koreografia ja koira oli tarkkaavaisena koko ajan. Pidin paljon koreografiasta! Jos jotain voisi toivoa lisää, se olisi lisää voimaa ja asennetta. Hyvä ohjelma. Tekninen laatu 43 + 46 = 89, taiteellinen vaikutelma 42 + 45 = 87, yhteensä 176 p.
Henna Meriharju: Erityisesti tykkäsin siitä, miten ohjaaja korosti koiran liikettä sopeuttamalla oman liikkumisensa koiralle sopivaksi! Muutama pieni epätarkkuus ei vähentänyt kokonaisuuden arvoa. Hyvä! Tekninen laatu 41 + 40 = 81, taiteellinen vaikutelma 41 + 44 = 85, yhteensä 166 p.
Mirja Ovitz: Tekninen laatu 40 + 45 = 85, taiteellinen vaikutelma 45 + 40 = 85, yhteensä 170 p.

Kokonaispisteet 85 + 85,67 = 170, 67. Luokkavoitto, toinen kuma avoimesta luokasta ja mikä uskomattominta, sitä myöten pääsylippu voittajaluokkaan! Sinne siis tiemme käy maailmanmestareiden joukkoon. :o
Kuva: Minna Kellomäki (muokattu)
Kuva: Minna Kellomäki (muokattu)
Peppille kilpailupaikka oli haastava, koska se oli niin pieni. Kehään piti mennä kapeaa käytävää pitkin yleisön joukossa, jossa tietysti oli myös koiria. Onneksi kulmassa oli pieni karsina seuraavana vuorossa olevalle, jossa sitten sai rauhassa odotella vuoroaan. Peppi oli kuitenkin hirveän hermostunut ja mielentilaansa nähden se teki kuitenkin yllättävän paljon. Liikkeet eivät kuitenkaan olleet laadultaa puhtaita, sivuaskeleet menivät vinossa ja peruuttaa Peppi ei halunnut. En tiedä, kuinka pahalta se ulkopuolisen silmin näytti, mutta niin tai näin, itse en halua, että koira on noin stressaantunut. Tosin, Peppi kyllä stressaantuu treeneissäkin, mutta silloin tekeminen on tietysti helppo keskeyttää. Ja toisaalta, Peppi kuitenkin tykkää tekemisestä. Kunpa tietäisi, mitä sen päässä liikkuu. :/
Kuva: Minna Kellomäki (muokattu)

Kuva: Minna Kellomäki (muokattu)

Kuva: Minna Kellomäki (muokattu)
Mari Väänänen: Ohjelma on hyvä. Koira äänteli ja oli hieman epämukavan oloinen ajoittain. Kun esiinnyt, tee se oikeasti tunteella, ettei liikkeet ole vain päälleliimattuja. Kivoja liikkeitä. Tekninen laatu 39 + 39 = 78, taiteellinen vaikutelma 38 + 40 = 78, yhteensä 156 p.
Henna Meriharju: Hyväntuulinen ohjelma, jossa erityisen kivaa, että ohjaaja otti kontaktia yleisöön! :) Liikkeiden laatu välillä hakusessa ja ääntely aika runsasta. Tekninen laatu 40 + 39 = 79, taiteellinen vaikutelma 36 + 40 = 76, yhteensä 155 p.
Mirja Ovitz: Tekninen laatu 40 + 35 = 75, taiteellinen vaikutelma 35 + 40 = 75, yhteensä 150 p.

Kokonaispisteet 77,33 + 76,33 = 153,66. Ihan kelpo pisteet ekasta avoimen luokan kisastamme. Tosin vähän epäilen, että jos olisimme tehneet alokasluokassa samanlaisen suorituksen, pisteet olisivat varmaan olleet samanmoiset...

Peppi väsähti kotimatkalla
Kiva reissu oli taas. Olin jo ehtinyt ilmoittaa molemmat koirat seuraaviin kisoihin, mutta jätän Peppin pois, jos tulijoita kisaan on niin paljon, että saan osallistumismaksun takaisin. Jos se ei onnistu, katson sitten, otanko Iitan Peppin tilalle hömpöttelemään freestyleen.  
Iita kera palkintojen
Maanantaina Iita sai vielä lisäpalkinnon päästessään jälleen vesiterapiaan. Iita käveli matolla jo tosi hyvin ja kokonaisen vartin. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti