lauantai 27. heinäkuuta 2013

Possujuna jälleen kotona

Tultiin matkalta maanantaina ja haettiin koirat heti hoidosta. Hyvin ne olivat tietysti Tainan ja Kimmon kanssa pari viikkoa viihtyneet. Iita ja Peppi olivat saaneen yhteisen lempinimenkin: possujuna. :D Kun seurasivat aina joka paikkaan jokaista liikettä. Sellaisiahan ne ovat, varsinkin Iita. :)

Iitan silmäkin oli matkamme aikana parantunut! Tai hyvähän se oli jo lähtiessämme, mutta matkan aikana kortisonitippojen määrä oli vähennetty yhteen per päivä ja kun tulimme kotiin, jätimme kortisonitipat kokonaan pois. Ja Iitan silmä on pysynyt hyvänä! :) Kosteustippoja se saa vähintään 2 kertaa päivässä molempiin silmiin. Oikeastaan tuo vasen silmä on nyt paljon parempi kuin oikea silmä. Oikeaa silmäänsä Iita välillä hankaa (ihan hiukan, ei huolestuttavasti), mutta vasenta ei ollenkaan. Vien Iitan ensi viikolla vielä tarkistuskäynnille samalla kun molemmat koirat saavat rokotukset.

Maanantaina otettiin ihan rauhallisesti, nukuttiin ja kerättiin syötiin vadelmia. :)



Tiistaina jo treenattiin koiratanssia. :) Iita yllätti iloisesti! Ehkä itse olin saanut etäisyyttä asioihin ja ohjasin selkeämmin, mutta Iitahan teki tosi hyvin. Se osasi jopa peruuttaa seuraa-positiossa! Lisäksi keksin Iitalle tosi kivan musiikin seuraavaan HTM-ohjelmaamme. :) Peppi sen sijaan ei ollut ihan kartalla. :/ Huolestunein olen siitä, että heel-positio ja siinä liikkuminen sivuttain, joka on ollut Peppillä se kaikkein vahvin, olikin nyt tosi huono. Olenko mä senkin nyt ylitreenaamisella tai -vaatimisella pilannut niinkuin kävi peruuttamisen kanssa..?

Tänään illalla pidettiin kisatreenit Outin, Sannan ja Janikan kanssa. Tein Peppin kanssa ekan kerran HTM-ohjelmamme musiikin kanssa ja meni se toisella kerralla ihan hyvin. Mulla tosin oli tietty namit koko ajan kädessä. Heel-position sivuttaisaskeleetkin onnistui, mutta vauhdikas heel ei. Peppi tuli koko ajan vaan eteeni. Musiikki on kyllä hyvä, kun se auttaa mut pysymään rauhallisena. No, on tässä vielä viikko kisoihin ja huomenna taas yhteistreenit, joten mitä vaan voi vielä tapahtua. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti