tiistai 9. heinäkuuta 2013

Iitan silmä vol 37

Iita oli viikko sitten tiistaina taas jälleen kerran lääkärillä. Silmän haava oli parantunut! Näin ollen piilolinssi otettiin pois. Mutta... lääkäriaika oli aamulla klo 8.15 ja jo klo 14 Iita alkoi siristää silmäänsä. Ajattelin, että hyvä kuitenkin ettei hankaa sitä. Kunnes... puolen tunnin päästä alkoi sekin. :( Ei muuta kuin tötterö taas päähän ja soitto lääkärille. Sainkin ajan heti seuraavaksi aamupäiväksi. Silloin Iitalle määrättiin kortisonitippoja, jotka tuntuivatkin heti muutaman tunnin päästä auttavan. Nyt Iita on kortisoni- ja kosteustippojen kanssa pärjännyt oikein hyvin. Tosin kortisonitipoista pitäisi päästä kokonaan eroon, nyt vielä mennään tahdilla 2 tippaa päivässä. Toivottavasti Iita ei tarvitse niitä jatkossa. Jotain värikalvontulehdusta lääkäri epäili...

Niin, menin sitten ilmoittamaan Peppin HTM-kilpailuun Janakkalaan. Meidän ohjelma on vasta siinä vaiheessa, että mä hyppelen yksinäni ja koitan muistaa ja osata liikkua oikein. Olen Peppin kanssakin tehnyt, mutta vasta ilman musiikkia. Muutama kohta oli Peppille hankalia, mutta onhan tässä vielä aikaa treenata. Melko vähän tosin. :/ No, katsotaan mitä kesä tuo tullessaan. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti