torstai 26. heinäkuuta 2012

Polkati polkkaa

Koiratanssitreenailut on jääneet aika vähälle viime aikoina, mutta ollaan sentään jotain yritetty tehdä vähintään joka toinen päivä. Tänään sujui tosi hyvin.

Iitan uusi koreografia on valmis ja me taidetaan jopa osata se. :) Jos Iita vaan pitää kontaktin, ohjelma onnistuu. Olen itse oppinut kiinnittämään omaan liikkumiseeni enemmän huomiota ja auttamaan sillä Iitaa. Kun vaan muistan sivuaskelissa ja peruutuksissa pitää omat askeleeni tarpeeksi lyhyinä ja käytän ylävartaloani ohjaukseen, homma toimii. Oikeastaan tuo polkka on auttanut minua tässä huimasti! Kädet kun on koko ajan puuskassa, täytyy keksiä korvaavia ohjaamistapoja, jotka yllättäen ovat osoittautuneet paljon tehokkaammiksi. Samalla olen oppinut vaatimaan Iitalta tarkkuutta. Ennen aina korjasin sen asentoa käsiohjauksella, mutta nyt kun en pysty, sen täytyy itse oivaltaa mistä on kyse. ;) Peruskoirankoulutusjuttuja kaikki, mutta aina sitä vaan juuttuu omiin vanhoihin tapoihinsa.

Peppin kanssa mennään edelleen samalla vanhalla ohjelmalla, joka ollaan esitetty vain kerran. Haastavat kohdat vaan vaihtuvat ajan kuluessa. Tällä hetkellä Peppi paineistuu ympärimenoista ja haukahtaa helposti. Peruutusta Peppi ei edelleenkään välillä tee mielellään. Tylsää, kun aiemmin se oli Peppi lempiliikkeitä. Sivuaskeleet eivät mene enää niin tyylipuhtaasti kuin ennen, sen sijaan vauhtia niihin on tullut lisää ja joudun ottamaan laukka-askeleita. Eli Peppi siis vie. Pujottelut menevät vauhdikkaasti ja varmasti, samaten hypyt ovat näyttäviä.

Tosiaan menin ilmoittamaan molemmat koirat ensi viikon kisoihin, joten on jo aikakin saada onnistumisia. Valmiitahan me ei olla ikinä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti