maanantai 16. huhtikuuta 2012

Tocotoco

Nyt on tokoiltu! Sunnuntaina oli Shelttikerhon järjestämä Lentsu Välimäen koulutus ja tänään Tuija Seren tokokurssista toiseksi viimeinen kerta.

Sunnuntaina matkasin siis aamulla auringonpaisteessa Kupittaalle. Olikin ihana ilma eikä haitannut yhtään, vaikka unohdin hansikkaat kotiin. Lentsu Välimäestä tuli heti lempikouluttajani. Hänellä oli ihan mahtava asenne ja kokemus huokui kaikesta mitä hän sanoi. Olimme jokainen saaneet miettiä etukäteen pari-kolme asiaa, joita halusimme käsiteltävän. Ensimmäinen asia ei minulla ollut mikään konkreettinen vaan se, kun en tiedä milloin Iita osaa jonkun asian, että voin sen siltä vaatia. Kun se ei tee jotain, en tiedä, eikö se osaa, eikö se halua vai kokeileeko se muuten vaan, että voisiko helpommallakin päästä. Havainnollistin tätä seuraamisella. No, Iitahan seurasi nyt tietenkin tosi hyvin. ;) Mutta, joka tapauksessa Lentsu näki sen, että minä teen kaiken työn. Hän sanoi, että minä en luota Iitaan, vaan pidän siihen koko ajan kontaktia, vaikka sen pitäisi pitää kontaktia minuun. Minun pitäisi myös Iitan antaa tarjota juttuja, jotta se saa enemmän itsevarmuutta ja kokee tekemisen mielekkääksi.



Kuvat Sirpa Saari

Toiseksi halusin vinkkejä liikkeestä seisomisen opettamiseen. Lentsu oli takapalkan kannalla ja kokeilimme sitä. Iita tuntui tajuavan jutun. Kolmatta asiaa en oikeastaan ollut edes miettinyt, mutta yksi ryhmäläinen kokeili noutamisen alkeita, joten minäkin ajattelin kokeilla samaa. Sain puisen tunnarikapulan, jolla leikitin Iitaa. Sitten heitin kapulan ja kun Iita osoitti kiinnostusta kapulaa kohtaa, sitä kehuttiin kovasti. Ei kovinkaan montaa toistoa tarvittu, kun Iita otti kapulan hetkeksi suuhunsa. En olisi ikinä uskonut! Minun pitää sitten jatkaa hommaa niin, että kun Iita ottaa kapulan, lähden itse toiseen suuntaan ja palkkaan koiran. Ei haittaa, vaikka se pudottaisi kapulan heti. Pikku hiljaa koira pitää kapulaa kuulemma aina kauemmin suussaan. Kun koira oppii ottamaan kapulan suuhunsa, kapulan voi pudottaa perusasennossa koiran eteen ja pyytää sitä nostamaan kapulan. Ja sitten nouto onkin jo kutakuinkin valmis. Kuulostaa tosi helpolta, mutta tietenkin aikaavievältä. Lentsu esitti asian niin vakuuttavasti, että minäkin jopa uskoin, että jokainen koria voisi noudon oppia. :) Iitahan tuo meille aina leluja heitettäväksi ja Lentsu kehotti vahvistamaan tätä, vaikka se tapahtuukin koiran aloitteesta. Itse voi sitten päättää, milloin toiminta loppuu.



Tänään tokotunnilla harjoittelimme hyppyä sekä käsittelimme kaukokäskyjä. Iita hyppää hyvin käskystä, mutta ongelma on se pysähtyminen esteen toisella puolella. Hypyn jälkeen (tai jopa aikana) täytyy antaa pysähtymiskäsky ja kun koira pysähtyy, heitetään nami ja vapautetaan koira. Iita kääntyy hypyn jälkeen tosi nopeasti kiertämään estettä, joten minun piti olla tosi ripeä. Saatiin monta tosi hyvää toistoa, mutta koska Iita helposti kiertää minusta katsoen esteen oikealta puolelta takaisin, pitää minun heittää palkka vasemmalle ja kauemmas esteestä Iitan taakse. Tuija kehotti harjoittelemaan myös pelkästään liikkeen loppuosaa eli pysähtymistä ilman hyppyä ja sitä, että itse kiertää esteen toiselle puolelle ja sieltä takaisin koiran viereen. Hyvin onnistui! Odotellessa harjoittelin muutenkin liikkeestä seisomista, nyt heittopalkalla, ja tuntuu, että Iita olisi saanut jonkinlaisen valaistumisen asian suhteen. Minä sen sijaan olen saanut jonkinlaisen valaistumisen kehumisen suhteen ja se näkyi Iitassakin heti. Iita heilutti häntää koko tunnin ja oli tosi skarppina, ei käynyt ollenkaan kierroksilla. No, ehkä lauantain kisamatkalla ja eilisellä 3,5 tunnin tokorupeamalla oli myös jotain osuutta asiaan. ;) Lopuksi kuulimme vinkkejä kaukoliikkeisiin. Pitää kiinnittää huomiota käsimerkkeihin, ettei esim. istu-käskyn merkistä kättä laskiessaan vahingossa anna maahan-käskyn käsimerkkiä. Ensimmäisen kaukokäskyn saa kuulemma antaa kolmeen kertaan (en tiennyt tätä) ja muutkin käskyt voi antaa kahteen kertaan, jokaisesta käskyn toistosta vähennetään yksi piste. Tärkein oli kai se, että kaukokäskyissä pitää edetä tosi hitaasti eli välimatkaa lisätään pikku hiljaa, ettei koira vahingossakaan opi siirtymään eteenpäin. (Iita on tosin sen jo oppinut.) Palkka joko heittopalkka koiran taakse tai takapalkka.

1 kommentti:

  1. Lentsu onkin maailman paras kouluttaja ikinä!! Välillä ollaan muumeja, välillä keijuja, ollaan sitä oltu apinoita ja mörköjäkin ja homma toimii :D

    VastaaPoista