perjantai 11. marraskuuta 2011

Rally, tanssi ja hieronta

Keskiviikkona rallytokotunnilla Paula oli valmiiksi tehnyt meille radan, jossa oli erilaisia käännöksiä ja sivulta eteentuloja. Ensimmäinen kierros meni yllättävänkin hyvin. Kaikki liikkeet onnistuivat (jopa 270 asteen käännös vasemmalle, juhuu!), mutta helpossa kohdassa (90 asteen käännös oikealle ja hieman pidempi seuraamispätkä seuraavalle kyltille) kontakti vähän karkasi. Toisella kierroksella keskityin liikaa kyltteihin ja liikkeisiin eikä mennyt enää niin hyvin. Paulalla on englanninkieliset kyltit, niin näköjään jään niitä aina tavaamaan. No joo, enpä voi sanoa olevani tottunut suomenkielisiin kyltteihin, mutta on ne suomenkieliset kyllä selkeämpiä. Heh, ei sillä että englanti olisi mitenkään vaikeaa, mutta jotenkin ne asiat on ilmaistu niissä vaan eri tavalla. Joka tapauksessa pitäisi kiinnittää enemmän huomiota koiraan. Saksalainen täyskäännös meni vähän pieleen, kun lähdin kääntymään ennen Iitaa. Eli silloin Iita pyörähtikin itsensä ympäri eikä kiertänyt minua. Paula sanoi myös, että Iita osaa liikkeet ihan hyvin (osaako muka?), joten voin pienentää käsiapuja. Olen nyt tuolla rallytokossa pyrkinyt välttämään (tai ainakin vähentämään) välipalkkauksia, mutta koska olen vähän epävarma, kompensoin sitä eleillä. Ja tosiaan toisellakin kerralla tuo helpoin kohta meni huonoiten. Paula sanoi, että en itse skarppaa siinä yhtään, kun se on niin helppo kohta, joten koirakaan ei skarppaa.

Väliaikoina harjoittelin rallytokoliikkeiden ohella koiratanssiliikkeitä. Haluaisin jonkun tassutempun ohjelmaan, mutta olen onnistunut sekoittamaan tassu-käskyn Iita-raukan päässä. Olen nimittäin aika paljon harjoitellut tassu-toinen-komboa perätysten, ja nyt se antaa tassu-käskyllä aina ensin toisen ja sitten heti perään tassun ja taas toisen. Ajattelin, että jos koitankin saada selvyyden tähän hommaan nyt sillä, että unohdan koko tassu-käskyn ja käytänkin pelkästään toinen-käskyä, jonka se ymmärtää ihan oikein vasemman tassun nostoksi. Näitä sitten harjoittelin niin, että Iita oli vasemmalla puolellani ja siitä sen piti nostaa vasen tassu. Jos minä vielä samaan aikaan nostan oikeaa tassuani jalkaani, niin se voisi näyttää aika kivalta. Tulisi sitten tassutemppujen liikeryhmäkin katettua ohjelmassa. Kierimistä harjoittelimme myös. Kyllä Iita selvästi tunnistaa sen käskyn (ilman käsiapua, jee!), mutta se on aina vähän sen näköinen, että onko pakko. Aika outoa muuten Iitalta...

Koiratanssikilpailun osallistujalistakin on jo netissä. Freestyle alkaa klo 9.30 ja me olemme iitan kanssa numerolla 4. Koko alokasluokassa on 12 kilpailijaa, joista neljään en tunne/tiedä. Apua... Mitenköhän meidän käy..? Tahtoo vaan harjoitella, harjoitella ja harjoitella. Palloilin vielä eilen noiden kahden musiikin välillä. Mietin, että haluanko ottaa varman päälle ja tehdä tylsän ohjelman vai teenkö vähän vauhdikkaamman ja toivon mukaan kiinnostavamman ohjelman, jolloin riskinä on sähellys..? Päätin kuitenkin, että pidän kiinni tuosta "Kukaan ei koskaan" -kappaleesta ja kun Samikin oli sitä mieltä, että se on parempi, en aio enää musiikin vaihtoa miettiä. Sen sijaan lyhensin sitä hieman, joten se on nyt 2:20 pitkä. Työkaverin kanssa mietin ohjelman teemaa ja häneltä sainkin yhden idean. Harmi vaan, kun ei päästä huomenna harjoittelemaan. Iitalla oli nimittäin tänään hieronta, niin täytyy huomenna ottaa rauhallisesti. Tai ainakin yrittää. ;) Reidet olivat ihan jumissa, Iita jopa hieman murisi, kun niitä hierottiin. Lanneselässäkin oli hieman jumia. Tosi hyvin Iita on kyllä noista jumeista huolimatta liikkunut. No, nyt sen on varmaan kuitenkin parempi liikkua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti