keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Normitreenit

Sunnuntainta oli toko- ja agilitytreenit. Päätin ottaa Peppin niihin molempiin, kun on helpompaa ja kivampaa olla vaan yhden koiran kanssa liikenteessä. Koiratkin tuntuvat tykkäävän enemmän, kun saavat mun jakamattoman huomion. ;)
Tokossa harjoiteltiin sivulletuloa ja pieniä seuraamispätkiä. Peppi vaatii edelleen pienen käsiavun sivulletulossa, mutta saan sen pian varmaan häivytettyä kokonaan. Nytkin tarvitsee enää hiukan vaan liikuttaa etusormea. Seuraamisessa kontakti herpaantui aina heti liikkeelle lähtiessä parin askeleen ajaksi. Tein sitten niin, etten lähtenytkään liikkeelle, vaan palkitsin pelkän kontaktin pysymisestä. Otimme yhdessä myös paikallaanmakuuta. Ei ongelmia.
Agilityssä oli vauhdikkaat radat. Ekassa oli tiukkoja käännöksiä tulosuuntaan esteen jälkeen. Keinoja kertoa koiralle tulevasta käännöksestä ovat hidastaminen, ennakoiva ohjaaminen ja kääntämisestä kertova vihjesana tai  –äänne. Suunnittelin tekeväni ennakoivan valssin, mutta yllättäen en ehtinyt. Jättäydyin sitten vain jälkeen ja koitin ohjata käsi alempana, koska mitään käännöksestä kertovaa sanaa meillä ei ole. Hyvin toimi tuo hidastuskin. Toisella radalla oli kolmen esteen suora, josta radalla tehtiin välillä vain kahden esteen pätkiä. Johanna sanoi, että Peppi kokosi itsensä hienosti aina jokaisen esteen välissä, ja olen kyllä samaa mieltä. :) Radalla oli myös kepit ja pöytä. Rata meni kokonaisuudessaan tosi hyvin, ei mitään rynnimisiä tai kaahaamisia.
Maanantain toko- ja koiratanssitreeneihin pääsi siis Iita. Tokossa oli melkein sama ohjelma kuin sunnuntaina. Ensin sivulletuloa ja seuraamista. Iita meni tosi hienosti! Johanna sanoi, että Iita ansaitsisi hymytyttöpalkinnon, niin onnellisen näköisenä se seurasi. ;) Tein myös käännöksiä ja Iita pysyi hienosti oikealla paikalla. Seuraamisen jälkeen harjoittelimme luoksetuloa. Huomasin, että kun annan Iitalle perusasennossa ”istu”-käskyn, se nousee ylös ja istuu uudelleen. Mitään ”paikka”-käskyähän meillä ei ole käytössä, kun ”istu”-käskyllä pitää istua niin kauan kunnes vapautetaan. Mutta ehkä pitää harkita jotain sellaista. Iita kun on niin toimelias koira, että se luulee, että sen pitää ”istu”-käskyllä mennä istumaan eikä jäädä istumaan. Luoksetulot sujuivat ihan ok. Vähän pelkään, että Iitan vauhtia hidastaa se, ettei se tiedä pitääkö sen kiertää minut vai tulla suoraan sivulle.
Koiratanssissa harjoiteltiin peruuttamista. Piti improvisoida musiikin tahdissa käyttäen mahdollisimman paljon erilaisia peruutuksia. Huomasin, että Iita osaa peruuttaa jalkojen välissä, kun minäkin peruutan! Jee! Tähän mennessä se on peruuttanut vain, kun olen heittänyt sille nameja mahan alta tai kun olen itse kävellyt sen edellä. Improvisoinnin jälkeen jokainen sai harjoitella omia projektejaan. Me harjoiteltiin esineen kiertämistä, mutta kyselin Johannalta vinkit kaukana kiertämiseen. Siitä tulee meidän seuraava projekti. Lisäksi Johanna kehotti minua ottamaan seuraavalla kerralla uuden koreografian musiikkivaihtoehdot mukaan. Jee!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti