Heinäkuun eka viikonloppu oli täynnä koiraohjelmaa. Lauantaina Iita ja Peppi pääsivät Salon koirahallilla järjestettävään susitestiin. Molempien luonnetestituomari aikoinaan sanoi, että voin huoletta kävellä keskellä yötä autioita katuja, koska molemmat koirat kyllä tosipaikan tullen puolustavat minua. Odotin siis, että ihmiseltä puolustaminen olisi suoraan verrannollinen myös susihukkaseen. Väärässäpä olin! :D Hiljaista tyttöä olivat... Ilmeisesti ihminen ei siis olekaan maailman vaarallisin peto. ;)
Testaajana toimi Asko Sorvo, pätevänoloinen, innostunut ja sopivalla tavalla hauska mies, eli kaikin tavoin mukava siis. Sutena toimi Arska, radio-ohjattavalla lavalla liikkuva täytetty oikea eläin. Kentällä oli heti sisäänkäynnin jälkeen myös kivi, jossa oli voimakas suden haju.
Iita oli vuorossa ensin. Se pysähtyi hajulle ja laittoi suunsa sellaiseen mutruun kuin olisi sitruunaa syönyt. Jos Iita olisi sarjakuvahahmo, sen pään päällä olisi ollut puhekupla, jossa olisi lukenut, että tästä ei hyvää seuraa. Kun päästiin hajulta eteenpäin ja susi tuli esille, Iita jähmettyi ja alkoi pienesti vinkumaan. Sitten se meni taakseni ja pysyi siellä. Iita vältteli suden kanssa katsekontaktia, vilkuili vain kulmiensa alta hyvinhyvin nopeasti ja äkkiä käänsi katseensa taas pois. Koko ajan se seisoi mun takana ja oli vaan sen näköinen, että haluaa pois. Ei vaikuttanut lainkaan pelokkaalta, mutta kuten testaajakin sanoi, ei yhtään tykännyt tilanteesta johon oli joutunut. Iita ei siis juuri mitään tehnyt, joten testaaja käski päästää Iitan vapaaksi, josko sitten jotain tapahtuisi. Heippa, sinne se sitten lähti, kokonaan pois kentältä. :D Tuli kyllä heti takaisin, kun kutsuin. Aika reilua, mä kun olen tosiaan luullut, että Iita puolustaisi mua, vaikka sitten sudelta. Mutta enpä luule enää, hyvä tietää tämäkin.
Peppin arvelin olevan peloissaan mutta silti haukkuvan. Ensimmäinen osa tästä meni oikein. Peppi vinkuhaukkui hiljaa ja häntä oli koko ajan koipien välissä. Välillä se katseli mua, että mitäs me nyt tehdään, auta. Peppi kyllä liikkui huomattavasti enemmän, mutta pääosin mun takana. Periaatteessa siis samalla tavalla käyttäytyi kuin Iitakin sillä erolla että Peppi pelkäsi.
Hyvin molemmat kuitenkin heti palautuivat. Toisin sanoen, kun susi poistui näköpiiristä, häntäkin nousi jo korkeuksiinsa. :) Ei jäänyt siis traumoja kuin ehkä minulle. ;)
Seuraavana päivänä oli vuorossa maajoukkueen yhteistreeni. Kuin ihmeen kaupalla löytyi lyhyellä varoitusajalla kaikille sopiva viikonlopun päivä! Jokaisella oli puolisen tuntia treeniaikaa ja se tulikin tarpeeseen. Olin ajatellut, että meidän koreografiasta täytyy muuttaa alkuasento ja loppupuolen pätkä ja sain näihin tosi hyviä ehdotuksia. Ja sainhan mä kaikkia muitakin vinkkejä, paljon enemmän kuin olisin ehkä halunnutkaan. :D Oli todella hyödyllinen ja kiva päivä. Viimeiseksi otimme myös edustuskuvat. :)
 |
| Suomen HTM-edustusjoukkkue 2014: Simo, Sonic, Iita, Nevada ja Brego |
Iitan kanssa olen treenannutkin jo muutoksia pari kertaa. (Kyllä, olen oikeasti treenannut!) Iita-rukka on nyt vaan ihan sekaisin. Koreografian loppu sujuu hyvin ja harmittaa, etten ole aikaisemmin sitä muuttanut. Muut muutokset sen sijaan eivät oikein luonnistu ja nyt Iita sekoilee jo aikaisemmin niin selvien kohtien kanssa. Toisaalta ainahan se on treenatessa tehnyt mitä sattuu ja kisoissa sitten vielä jotain muuta. Että ota tästä nyt selvää... :D No, onhan tässä vielä aikaa, vajaa 3 viikkoa... Esiintymisjärjestyskin on jo julkaistu ja meidän numero on 19, kun koirakoita on yhteensä 26. Esiinnytään sopivasti hetimiten lounastauon jälkeen, joten taitaapa jäädä ruuat sillä kertaa syömättä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti