Tämän kevään valo on ollut pimeämpi kuin koskaan. Jossain vaiheessa kuitenkin huomasin, että ruoho yhtäkkiä viheriöi ja luonto oli jälleen elossa. Toisin kuin eräs meille rakas ihminen. Koiratkin menettivät yhden parhaimmista ystävistään. Iita on ollut tärkeässä lohduttajan roolissa, mutta suruviestin tullessa yllätyksekseni Peppi oli se, joka oli ensimmäisenä paikalla. Kyllä sekin siis osaa lohduttaa, kun tarve on suurin.
Peppin kanssa kävin kahdella viimeisellä Elinan valmennusryhmäkerralla, kun en saanut niitä myytyäkään. Ensimmäisellä kerralla Peppi loukkasi oikean etujalkansa ja toisella kerralla vasemman takajalkansa. Molemmat näyttivät menevän heti ohi, mutta nyt tuo takajalka vaivaa jälleen. Menemme siis huomenna lääkäriin tutkituttamaan sen.
Iita on ollut tapansa mukaan koko ajan läsnä eikä mitään ole tarvinnut tehdä yksin.
Niin, tulipa järjestettyä koiratanssin SM-kisatkin ja osallistuinkin niihin. Iita sijoittui HTM:ssä pronssisijalle! Pari viikkoa myöhemmin sain Kennelliitolta tiedon, että meidät on valittu Suomen edustusjoukkueeseen Helsingissä järjestettäviin MM-kisoihin. Aika uskomattomaltahan tuo tuntuu, enkä sitä ole oikeastaan vielä edes sisäistänyt.
Hienoa tässä on se, että me saamme Iitan kanssa yhdessä edustaa Suomea. En minä tai Iita eikä edes ohjaaja ja koira vaan nimenomaan "me". Teknisesti emme ole taitavia, vaan vahvuutemme on yhdessä tekeminen.
Olimme saaneet Sannan ja Novan kanssa kutsun hääjuhlaan esittämään koiratanssia. Iita söpöili sovittaessaan sopivaa asustetta. Lopulta Nova kuitenkin sai rusettinsa kaulaan ja Iitan oli tyytyminen helminauhaan ja tukkakukkaan. Musiikki oli valittu hääparin mieltymysten mukaan ja olipa koreografiassa tarinaakin parin tapaamisesta rakastumiseen. ;)
Hääpaikka oli upea Pikku-Pukin saari ja ilmakin oli kuin morsian. ;) Iita nautti päästessään veneen kyytiin.
Ensi viikonloppuna onkin sitten tiedossa Vanda Gregorovàn koulutus Yläneellä. Ehkä Vanda on se superkoutsi, joka keksii miten Iitan saa oppimaan asioita. :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti