torstai 10. lokakuuta 2013

Iitan möllipäivä ja muita tarinoita

Nyt on ollut ihan luvattoman pitkä tauko bloggailussa. :( En tiedä, ollaanko me nyt mitään tähdellistä edes tehty, mutta kai sitä jotain olisi voinut päivittää... Ainakin sen, että koirat saivat uudet pedit! Ensin ne vähän vierastivat niitä, mutta nyt tuntuvat tykkäävän niistä kovasti. Ostettiin Iitalle hieman pienempi peti kuin Peppille, mutta siinähän kävi sitten juuri niin kuin arvelinkin eli useimmiten Iita köllöttää isossa pedissä ja Peppi on käpertyneenä pieneen petiin. :D Mutta molemmat vaikuttavat tyytyväisiltä. :) 
 
Peppi on myös päässyt agitreeneihin ja onkin ollut aika pätevänä. Kontaktin alastulotreenejä pitäis tehdä itsekseenkin, jotta on kisoissa varmempi olo. Viimeksi tehtiin mun toiveesta ykkösluokan rataa eli sellaista, missä oli pitkiä suoria eikä mitään kommervenkkejä. Kyllä oli vaikeeta! Mä olen niin onnellinen, kun joskus päästään kolmosiin. :D Parilla kerralla sain kartturoida myös treenikaverin ihanaa pehko-collieta Chillaa. :) Olikin aika rankkaa, kun teki taas pitkästä aikaa kahdella koiralla. Mutta Chi oli ihana. Teki niin reippaasti mun kanssa ja eteni jouhevasti. Suoriuduttiin jopa nollalla maaliin yhdestä radasta! Oli kyllä paljon helpompaa Chillan kuin Peppin kanssa, kun Chilla on kuitenkin hitaampi (vaikkei hidas olekaan) ja tosiaan eteni niin sulavasti, kun taas Peppi kiihtyy nollasta sataan nanosekunnissa ja tekee sellasia pyrähdyksiä. Hauskaa oli, ja opettavaista!
Ihana Chi
Ollaan me ulkoiltukin kauniissa syyssäässä.

 
Viime sunnuntaina oli Salossa epävirallinen koiratanssikilpailu. Se oli Collieyhdistyksen (eli pääasiassa mun) järjestämä, mutta sittenpä kävikin niin, että se ainoa kisaava tanhucollie, joka noihin karkeloihin olisi osallistunut, eli Peppi, päätti aloittaa juoksunsa. Niin jää sitten väliin ensi viikonlopun agilitykilpailukin sekä tietysti virallinen koiratanssikilpailu reilun viikon päästä, niinikään Collieyhdistyksen järjestämä. Vaikka juuri senkin takia noita kisoja tykkään täällä suunnalla järjestää, että pääsisin tuttuun halliin kisamaan. Mutta minkäs teet. Ja kisataan sitten ilman collieita. Iita sentään pääsi kisaamaan ja oli oikein pätevä mölleilijä. Nyt en jostain syystä saa
meidän videota tähän, mutta tehtiin sellanen HTM-ohjelma, joka vuosi sitten tehtiin extempore möllikisoissa niinikään. Nyt olin sitä ajatuksen tasolla kyllä pyörittänyt paljonkin, mutta treenattiin koreografiana vasta päivää ennen. Olin siis lauantaina Sannan kanssa treenaamassa ja Sannalta sain hyvät vinkit käsiin. Kisoissa sitten mikään muu ei jännittänytkään kuin se, että jos huidon käsilläni miten sattuu ja Sanna katsoo. :D Ongelmansa siis kullakin. :) Mutta ihmeen hyvin meni tuolla treenimäärällä. Tämä oli kyllä tosi hyvä treeni virallisia varten siinä mielessä, kun sain nyt testata, että miten Iita heräilee, kun se on muutaman tunnin odottanut häkissä. Aluksi sitä kiinnosti vain ympäristö ja se koohotti joka puolelle, mutta aika pian se sitten tokeentui ja tajusi, että nyt ollaan oikeesti tekemässä jotain. Ja se Iitassa onkin ihanaa, että sitten kun se tekee, niin se tekee täysillä. Ei meidän kaikki positiot nyt oikeen onnistuneet (yllätysyllätys), mutta Iita keksi taas ihan omia positioitaan, tällä kertaa ilokseni ihan oikeita positioita. Heel-positioon Iita ei vaan osannut hakeutua ja lopulta se tuli toiselle puolelle fuss-positioon, jota en ole Iitalle lainkaan edes opettanut. Mutta niinpä vain oli oikeassa kohdassa. Samaten seuraamisessa sivuaskeleet tahmasivat. Treeneissä ja ennen kisasuoritusta Iita pyrki siinä taakse-positioon ja aika hyvin siinä olikin, mutta sitäkään en ole lainkaan opettanut. :o Itse esityksessä taas Iita kiersi mua, mutta kun laskin käden alas, pysyi Iita oikeassa kohtaa ja sivuaskeleetkin onnistuivat. Ehkä sitten jätän käden siitä pois. Mutta tuo heel on kyllä ikuisuusongelma.
 
Saatiin kuitenkin hyvää palautetta tuomarilta sekä tanssikavereilta. Tuomari kehui kaunista ja rauhallista ohjausta (?) sekä tarkkoja positioita. Heh, olihan ne tarkkoja, jotka onnistuivat. :) Lopulta Iita sijoittui kisaavien HTM -luokassa toiseksi.

1 kommentti:

  1. Toi peti asia on ihan legenda. Mä ostin Helmille pedin (sellasen hienon kullankimaltavan) ja mietin et toivottavsti se mahtuu siihen... No en tiedä mut Esko ainakin mahtuu :D Noh hyvä et joku on aina tyytyväinen :O)

    VastaaPoista