Iita tuli tuossa yksi päivä tosi veikeän näköisenä jostain pihan perukoilta. Hänellä oli suuren suuri aarre suussaan: LUU! Muistan kyllä kun kaksi vuotta sitten kesällä annoin koirille tuollaiset kunnon luut pihalla syötäväksi ja sitten jossain vaiheessa Iitan luu oli kadonnut. Olikohan se haudannut sen jonnekin? Ja löysikö Iita sen nyt vahingossa vai onko mahdollista, että Iita muisti luun olemassaolon ja haki sen ihan tarkoituksella? Joka tapauksessa Iita oli kovin onnellinen löydöstään. Kovasti hän oli sitä sisällekin tuomassa, mutta sain sentään vähän aikaa pidettyä luun ulkona. Jossain vaiheessa Iita sitten taas oli onnistunut se kuljettamaan sisälle, ja kun toinen oli niiiin söpön näköinen, niin eihän siinä voinut muuta kuin antaa hänen ahertaa mieluisan puuhan parissa.
Eilen oli agitreenit. Hmm, pitääkö niistä kertoa enempää? Rata oli vaikea, joo, mutta meillä (tai mulla) ei onnistunut mikään. Päästiin korkeintaan kolme estettä kerralla eteenpäin ja taas tuli virhe. Peppi oli nopea ja mä hidas ja aina jäljessä. Se kai se ongelman ydin. En vaan osaa hahmottaa, että pitää ohjata jo seuraavaa estettä, vaikka sitä edeltäväkin on vasta parin metrin päässä suoritettavana. Peppillekin tuli valtavan kuuma, kun kaiken joutui suorittamaan vähintään 5 kertaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti