keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Kuma päivässä piristää

Viime aikoina koiraharrastukseni on ollut lähinnä tietokoneen ääressä tapahtuvaa. Otin koiratanssikisailmoja vastaan ja hoidin muutenkin kisoihin sekä yhdistykseen liittyviä asioita. Mutta lauantaina se sitten vihdoin tapahtui: koiratanssikisat.

Jos ei oteta huomioon tunnin kestänyttä sähkökatkoa ja sitä, että muutamalla musiikki pätki tosi pahasti, kisat menivät oikein hyvin. Sähkökatkon aikaan olin niin stressaantunut, että luulin jonkun verisuonen katkeavan päästäni. :D Eniten kuitenkin harmitti etenkin kisan loppupuolella ilmaantuvat musiikkiongelmat. Siihen, jos johonkin asiaan, olisi pitänyt hankkia tuplatriplavarmistus. Mutta jos kaikki olisi mennyt täydellisesti, niin eipä olisi mitään opittavaa seuraavaa kertaaa varten. Ja oli se aika hienoa, että kisa oli täynnä: täydet 30 kisaajaa. Jätetään tässä kohtaa mainitsematta, että itse vein paikoista neljä kappaletta... ;)

Aika kiireinen päivä oli. Sitä se olisi ollut jo pelkästään neljän kisaesityksen kanssa (tai vaikkapa pelkästään kahden!), mutta oli kaikenlaista järjestelyä lisäksi pitkin päivää. No, eipä ole ikinä menneet kisat noin nopeasti ja taisin olla ainoa, jolle ei tullut hetkeksikään kylmä, hallissa kun oli vain +10 astetta lämmintä. Päivän päätteeksi en edes oikein muistanut kisanneeni, mutta onneksi oli videot todisteena. Kiitos Sanna ja Merja!

Avasin kilpailun Iitan kanssa FS-esityksellä. Musiikkiongelmia oli jo tässäkin, alusta jäi 16 sekuntia pois. Itselläni oli pasmat ihan sekaisin, mutta Iita onneksi tiesi mitä teki. :)



MO: Tekninen laatu 40 + 38 = 78, taiteellinen vaikutelma 38 + 40 = 78, yhteensä 156 p.
LJ: Vetreä veteraani. Pääosin hyvä kontakti. Mukavasti liikkeitä, jotka koira teki hyvin. Onneksi ääntely/haukahtelu ei yltyny. Sopusuhtainen pari, hyvä kehänkäyttö. Tekninen laatu 41 + 43 = 84, taiteellinen vaikutelma 42 + 42 = 84, yhteensä 168 p.
MV: Kaunis ohjelma, ohjaaja liikkuu hyvin. Hieman kontaktikatkoja koiralla. Tekninen laatu 40 + 40 = 80, taiteellinen vaikutelma 39 + 40 = 79, yhteensä 159 p.

Kokonaispisteet 80,67 + 80,33 = 161 eli KUMA ja sijoituimme kahden aivan upean esityksen jälkeen heti sijalle 3. Ihmeitä näköjään tapahtuu. Sain kuman freestylestä ja vieläpä Iitan kanssa. :) Tavoitteemme on tässä lajissa siis saavutettu.

Sitten oli Peppin Huopikkaat-ohjelman vuoro. Emme olleet harjoitelleet tätä juuri ollenkaan enkä kehään menessänikään vielä tiennyt, mitä siellä tarkalleen teemme. Mutta olin kuitenkin tyytyväinen, mielestäni Peppi ei ole kertaakaan kisatilanteessa ollut noin hyvin hallinnassa ja noin ei-paineistunut, vaikka kyllähän se stressaantunut toki oli.

MO: Tekninen laatu 40 + 38 = 78, taiteellinen vaikutelma 35 + 40 = 75, yhteensä 153 p.
LJ: Alussa koira oli hämillään, kontakti välillä hieman pätki, mutta ohjelma eteni sujuvasti. Aivan kaikkea koira ei tehnyt, ja ääntely/haukahtelu hieman häiritsi. Sopusuhtainen pari, hyvä kehänkäyttö. Tekninen laatu 40 + 37 = 77, taiteellinen vaikutelma 35 + 37 = 72, yhteensä 149 p.
MV: Hyvä musiikki ja koreografia periaatteessa hyvä. Koira hieman paineistunut ja se ilmenee ääntelynä. Iloa ja rentoutta toivoisi lisää. Tekninen laatu 39 + 38 = 76, taiteelllinen vaikutelma 37 + 40 = 77, yhteensä 153 p.

Kokonaispisteet 77 + 74,67 = 151,67, sijoitus 9/10

Sitten HTM:n pariin. Otin Peppin häkistä turhan myöhään ja se oli tosi terävänä, kaikkiin ääniin ja liikkeisiin piti reagoida. Sain sen kuitenkin suht hyvin rauhoittumaan ja ohjelmaa tehtäessä sen mielentila oli jo ihan ok. Itse vaan mokasin pitämällä kättä väärässä paikassa ja unohtamalla ohjelman. Ihan hyvin kuitenkin meni ensimmäiseksi HTM-ohjelmaksi, vaikka väli-positiossa peruutus ei onnistunutkaan ja muutenkin oli jotain säätöä.

MO: Tekninen laatu 40 + 40 = 80, taiteelllinen vaikutelma 40 + 40 = 80, yhteensä 160 p.
LJ: Hyvä määrä positioita. Osassa koira oli hieman takana, muuten laadultaan hyviä. Linkeissä jossain kohtaa hieman haparointia, mutta kokonaisuutena sujuva ohjelma. Tekninen laatu 42 + 40 = 82, taiteellinen vaikutelma 41 + 40 = 81, yhteensä 163 p.
MV: Koira on turhan tiiviisti "imutus"kädessä. Tosi hyviä positioita ja sitten vähän epätarkempia. Ohjaaja liikkuu hyvin koiran kauniiseen liikkeeseen. Tekninen laatu 40 + 36 = 76, taiteellinen vaikutelma 40 + 39 = 79, yhteensä 155 p.

Kokonaispisteet 79,33 + 80 = 159,33, sijoitus 3/6. Ei se kumakaan jäänyt kauas!? Mielestäni ei sitä kyllä olisi ansaittukaan, joten hyvä näin.

Kuva: Katja Taskinen

Ja vielä Iitan ensimmäinen avoimen luokan HTM-ohjelma. Tässä kohtaa rupesin jo miettimään, että mitäköhän tuomarit minusta ajattelevat, kun aina vaan tulen takaisin kehään ja taso laskee joka ohjelman kohdalla. :D Taas kävi niin, että itse olin vähän väärässä ryhdissä, jolloin Iita oli epävarma mitä sen pitää tehdä. Kulje-positio ei onnistunut ollenkaan, vaan Iita siirtyi aina oikealta puolelta vasemmalle. Iita keksi myös ihan omia koreografioitaan. :) Iitan piti tehdä poikittain edessäni sivuttaisaskeleet, mutta hänpä päättikin mennä maahan. Ok, sitä se tekee aina, kun se ei tiedä mitä pitää tehdä. Yritin olla selkeämpi mutta metsään mentiin: Iita rupesi kierimään! :) Se kieri varmaan 4 kertaa... No, käyhän se niinkin.

MO: Tekninen laatu 40 + 30 = 70, taiteellinen vaikutelma 35 + 40 = 75, yhteensä 145 p.
LJ: Tänään koira hieman jätätti välillä ja linkkien jälkeen osa positioiden löytyminen oli hankalaa. Hyvä kehänkäyttö. Positiot kuitenkin suoria jätättämisestä huolimatta. Tekninen laatu 40 + 37 = 77, taiteellinen vaikutelma 39 + 39 = 78, yhteensä 155 p.
MV: Iitalla oli hieman omia koreografia-ideoita. :) Tekninen laatu 40 + 37 = 77, taiteellinen vaikutelma 37 + 38 = 75, yhteensä 152 p.

Kokonaispisteet 74,67 + 76 = 150,67, sijoitus 2/2

Kuva: Ossi Lohivirta
Iita oli heti tutkimassa palkintopussejaan. Harmi, ettei meidän FS:n palkintojenjaosta ole kuvaa. :( Onneksi sentään video, se on tärkein. :)
 
En oikein tiedä, mitä jäi päällimmäisenä mieleen näistä kisoista. Muuta kuin ääretön stressi. :D Parin päivän toipumisen jälkeen se saavutettu kumakin jo tuli mieleen, ja kyllähän ilman sitä kisapäivästä olisi voinut jäädä erilainen fiilis. Se nyt valitettavasti on jälleen kerran jouduttava toteamaan, että määrällä ei voi korvata laatua. :D Eli parempi olisi keskittyä yhteen esitykseen eikä neljään. Mutta kun ei osaa päättää, mikä se sitten olisi. Tosin nyt on sentään Iitan freestylet tanssahdeltu, joten enää "vain" kolme esitystä jatkaa. ;)
 

 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti