torstai 11. lokakuuta 2012

Hallitreeniä

Otin molemmat koirat mukaan ja menin vähän aiemmin agitreeneihin. Olin nyt viisastunut viime rallytokokisoista ja päätin harjoitella Iitan kanssa vähän etukäteen eteentuloja ja muita rallyjuttuja. :) Kotona ollaan harjoiteltu jo useampana päivänä, mutta päätin nyt tällä kertaa ottaa varman päälle ja treenata oikein hallissakin. Harjoiteltiin vähän myös tanssijuttuja ja tietty Iita pääsi myös putkeen, pussiin ja puomille. Se oli niin onnellinen!

Peppikin sai lämppärinä tehdä tanssijuttuja. Ollaan otettu ristiaskeleet tehotreeniin, kun olen vähän löysäillyt vaatimusteni kanssa, minkä seurauksena ne ovat vain puolittain ristiaskeleita. Nyt ne ovat tosin ruvenneet taas sujumaan ja Peppi menee hienosti sivuttain, vaikka itse pysyisin paikallani. Tassu-toinen-erottelu sujuu jo loistavasti. Peppi oppi siis viikossa sellaisen asian, mitä Iita ei ole 7 vuoden aikana oppinut... Alastulokontaktia harjoiteltiin tietysti myös, puomilla. Nyt huomasin sellaisen asian, että kun olin alusta asti koko ajan puomilla edellä Peppiä, se pysähtyi vasta puomin jälkeen tasamaalle. Muuten se pysähtyi juuri oikein kovassakin vauhdissa ja pysyi hienosti, vaikka itse juoksin täysillä ohi. Jee.

Varsinainen treeni oli sitten seuraavanlainen rata:
 
Siinä oli aika montakin hankalahkoa kohtaa. Meidän putki-A-erottelu ei oikein toiminut, Peppi oli kovin menossa A:lle. Pituuden jälkeen olevaan putkeen Peppi meni väärästä suusta monta kertaa. Kepit meni hyvin kuten myös välistävedot. Oikeastaan suurin ongelma meillä taisi olla heti alku: esteet 1-3. Minun piti olla lähdössä esteen 2 vieressä ja sieltä piti sitten oman liikkeen suunnalla ohjata Peppi ekan hypyn yli. Vain tällä tavoin sain tarpeeksi etumatkaa, jotta sain edes jotenkuten estettyä Peppiä menemästä A:lle. Ei mitään supervaikeeta mutta ei kauhean hyvin kyllä mennyt.
 
Näillä eväillä mennään molempien kanssa sitten sunnuntaina kisoihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti