torstai 29. joulukuuta 2011

Edistystä?

Olen molempien koirien kanssa harjoitellut koiratanssiliikkeitä joka päivä. No okei, ei me joulupäivänä treenattu, aattona kyllä. ;) Melkein joka kerta olen koko iltaruuan antanut makupaloina tanssitemppujen palkkana. Molemmat ovat tehneet tosi innokkaasti töitä kuivien nappuloiden eteen ja edistyneetkin. Äsken Iita sai pitkästä aikaa juustoa ja Peppi joulukinkun jäämiä ja meno oli kyllä vähän erilaista. Molemmat olivat selvästi innokkaampia ja yrittivät kaivautua kuonolla käteeni. Ei hyvä. Heti huomasi, että molemmat heittivät aivot narikkaan. Iita mm. kieri 10 kertaa ennen kuin olin sanonut mitään. Enkä todellakaan aikonut sitä pyytää kierimään, emmekä sitä ole pitkään aikaan edes harjoitelleet. Nopeutta kyllä tuli liikkeisiin lisää kunhan ne viimein tajuttiin tehdä. Ei tuntunut kumpikaan ymmärtävän, että sen namin oikeasti saa helpoiten tekemällä sen pyytämäni liikkeen.

Seuraavia liikkeitä ollaan harjoiteltu nyt siis päivittäin jo kolme viikkoa:

Sivuttaisaskeleet

Iita osaa oikealle mutta ei vasemmalle ilman tönimistä ja ainoastaan positioissa "väli" (jalkojen välissä) ja "edessä" (poikittain edessäni rintamasuunta oikealle). Väli-positiossa ei tarvinne käsiapua mutta edessä-positiossa käsi täytyy olla irti vartalostani, ei sentään ihan kuonon edessä enää.

Peppi osaa molempiin suuntiin. Ilman käsiapua osaa niin, että olemme vastakkain, sekä väli-positiossa. Käsiavulla osaa muissakin positioissa sekä niin, että olemme peräkkäin Peppi minun edelläni.

Pujottelu käsien välistä

Tämän ajattelin olevan helppo Iitalle, kun se jalkojen välissä pujottelunkin oikeasti OSAA. Oikeassa olin, se sujuu jo tosi hyvin, vaikka vasta ehkä neljänä kertana ollaan harjoiteltu. Juuston kanssa meni vauhdilla. ;) Hyvähyvä, yksi uusi (tai ainakin himpun erilainen) liike Iitalle!

Peppi sai aluksi juonen päästä kiinni nopeammin, mutta yllättäen Peppi on tässä liikkeessä jäänyt jumittamaan enemmän paikalleen. Yleensähän se on toisinpäin. Vasemman käden alta menee tosi hyvin, mutta jostain syystä oikea vaatii vielä käsiapua.

"Kerjääminen" eli molemmat tassut ylös

Tätä olen tehnyt vain tuen kanssa eli useimmiten niin, että nostan käsivarteni koiran eteen, jolloin se voi nostaa tassunsa siihen. Iita nostaa vain yhden tassun, ellen toisella kädellä "hilaa kuonosta ylöspäin". Ajattelin, että tuo käsivarsi olisi tarpeeksi suuri merkki/käsky, mutta ei se vaan ainakaan vielä toimi.

Peppille tämä sen sijaan on yksi lempiliikkeistä. Se nostaa tassunsa jo selkäänikin vasten. Kokeilin myös ilman tukea, mutta en ainakaan vielä tässä vaiheessa jätä sitä pois.

Positiot

Iita osaa väli-position sekä seuraamisen vasemmalla puolella. Iita ei ymmärrä viereen-käskyä eli seuraamista oikealla puolella, vaan se aina siirtyy vasemmalle. Päätin jättää sen nyt kokonaan pois. En tiedä, ovatko käskysanat liian samanlaiset vai onko tuo vasemmalla seuraaminen vaan iskostunut sen päähän niin voimakkaasti. Toisaalta tietysti hyvä jos on. ;) Näin ollen päätin keskittyä keskenään erilaisiin positioihin eli heel- (vasemmalla puolella vastakkainen rintamasuunta) ja edessä-positioon. Näihin Iita osaa jo hakeutua ja pysyy hyvin sekä eteenpäin mentäessä, peruuttaessa ja paikallaan pyöriessä. Niin, siis silloin, jos se tietää, että namia on lähettyvillä.

Peppi osaa samat positiot ja lisäksi olen sille opettanut myös viereen-positiota. Peruutus ei tosin ole Peppin heiniä, sen takajalat menevät mihin suuntaan sattuu, joten olen edelleen ottanut vain parin askeleen peruutuksia.

Kumpikaan ei osaa peruuttaa askeltakaan ilman, että minä liikun samaan suuntaan. En varmaan vaan osaa opettaa sitä...

Ohjaajan kiertäminen

Jostain syystä tämä(kin) on ollut Iitalle tosi vaikea. Olen yrittänyt sitä vahvistaa, mutta jotenkin tuntuu, että se on Iitan mielestä vaan turha liike eikä se välitä sitä tehdä. Kuitenkin se mielestäni sen osaa.

Peppille sen sijaan tämäkin on tosi hauskaa ja Peppi kiertää minut innokkaasti.

Takajaloilla seisominen

Iitaa en lonkkien takia takajaloilla tietenkään seisota ja Peppikin seisoo vain minua vasten. Tämäkin on yksi Peppin lempiliikkeistä ja Peppi selvästi palkkaantuu jo pelkän liikkeen tekemisestä, mikä on tietysti tosi hyvä juttu. Ohjelmaamme ajattelin sisällyttää tämän niin, että itse pyörin ympäri, kun Peppi seisoo minua vasten, ja se onnistuu jo loistavasti. Jee, 3 sekuntia ohjelmasta on valmis!

Kumarrus

Molemmat osaavat käsimerkistä (käsi nyrkissä maassa kämmenpuoli ylöspäin) ja odottavat vapautusta, mutta käsimerkkiä en saa häivytettyä...

Liftaaminen eli koiran etutassut jalkojeni päällä

Hih, tästä ei tule mitään. Iitaa en saa edes oikeaan asentoon; se on ehtinyt siirtää jo ensimmäisen tassun pois, ennenkuin saan laitettua toisen tassun jalkani päälle. Ja ei, en tosiaankaan saa pidettyä tuota pientä hyrrää sekunnin murto-osaakaan paikoillaan. Muutenkaan en usko, että saan tuolla tavalla Iitalle sitä opetettua i-k-i-n-ä. Sheippaamalla voisi onnistua, mutta en taida jaksaa yrittää tämän tempun kohdalla. Eli tämän opettelu jäi yhteen kertaan. ;)

Peppin saan kyllä nostettua jalkojeni päälle ja se pysyykin siinä useimmiten hyvinkin ja liikkuessanikin. Ongelma on Peppin kohdallakin se, että miten ihmeessä saan sen itse nostamaan tassunsa jalkojeni päälle... Koreografian ensimmäisenä liikkeenä tämä toki jo onnistuisi. ;)

Siinä ne harjoittelemamme liikkeet taisivat olla.

Yhtenä iltana yritin miettiä koreografioita, mutta jotenkin en vaan saa liikkeitä nivoutumaan yhteen. Iita kestäisi minun liikehdintäni hyvin, mutta minun täytyy kuitenkin olla koko ajan Iitan vieressä ja Iita tarvitsee melkein kaikkiin liikkeisiin käsiavut, niin en oikein tiedä saadaanko me haluamaani tanssia aikaiseksi. Peppi sen sijaan kestää tosi huonosti minun "epäolennaisen" liikkumiseni. Sinänsä harmi, koska Peppi osaa paljon temppuja pelkästä sanallisesta käskystä, mutta jos teen samaan aikaan itse jotain muuta, se häiriintyy. Uskon kuitenkin, että tuo ongelma kyllä ajan mittaan pikku hiljaa häipyy, kun varmuutta tulee lisää.

Kaiken kaikkiaan olemme varmaan aika paljonkin edistyneet. Molempien kanssa olen joitakin liikkeiden yhdistämisiäkin aina harjoitellut. Koreografiat pitäisi kyllä jo kehittää, jotta voisin harjoitella juuri niitä liikekomboja, joita ohjelmamme sisältää. Ahaa-elämystä odotellessa...

3 kommenttia:

  1. Vau teillähän on vaikka kuinka paljon uusia juttuja tuloillaan! Miten sait Peppille sen edessäsi kävelyn sivuttaissuunnassa "ristiaskeleita" siten että olette peräkkäin? Se on vaikea.

    VastaaPoista
  2. Niin, tuossapa se avainsana "tuloillaan". ;)Pelkään, että kaikki jää varsinkin Iitan kanssa tuohon vaiheeseen, etten saa häivytettyä käsiapua tarpeeksi...

    Ihan vaiheessa tuo peräkkäin olo vielä on. Saan aika lailla kurottautua, jotta käteni yltävät Peppin pään ylle. Ei se ilman käsiä vielä osaa. Pitäisi vahvistaa tuota paikan käskyä, kun nyt lähdin melkein suoraan vaan noita ristiaskeleita siinä tekemään.

    VastaaPoista
  3. Nova tekee sillälailla, että se kyllä siirtää päätä ja etukroppaa nakin perässä mutta takapää jää ihan unholaan....mutta joo, kyllä me nyt ollaan siihen saatu ryhtiä.

    VastaaPoista