Päällimmäisenä on mielessä Iitan terveys. Veimme Iitan alkuvuonna vihdoin lonkkakuviin ja allergiatestiin. Etenkin tulokset saatuni en voinut ymmärtää, miksen ollut aiemmin vienyt. D/D-lonkat ja voimakas nivelrikko. Iitan rakas agilityharrastus päättyi siihen. En halua Iitan elämää liikaa rajoittaa, eli se saa edelleen juosta vapaana, mutta mitään lonkkia rasittavaa en siltä vaadi. Allerginen Iita oli lähes kaikelle, eniten ihmiselle. Olinkin epäillyt, ettei Iitan koko ikä riitä eliminaatiodieettien vaatimaan aikaan ja näin se todella olisi ollut. Elämä helpottui huomattavasti, kun nyt tietää, mitä ruoka-aineita pitää välttää, ja kaikista allergioista huolimatta löysin ihan eläinkaupan normiruokavalikoimasta Iitalle sopivan kuivaruuan. Ihmisiä emme Iitan elämästä voi poistaa, joten kokonaan allergiaoireista ei olla päästy eroon, mutta kyllä Iita on aika hyvin välttynyt pahoilta tulehduksilta ja sillä on silminnähden parempi olo.
Pelonsekaisin tuntein vein tietysti Peppinkin kuviin, mutta se oli onneksi terve. Peppi on muutenkin ollut koko ikänsä terve, toisin kuin Iita, jolla on aina jotain.
Alkukesästä Peppi ja minä tapasimme ensimmäistä kertaa Peppin isän Tompan (Lifedream Lord Legolin).
Loppukesästä taas kävimme Iitan sukulaisia katsomassa. Ensin näimme Iitan emän Viivin (Riis-Hill's Riis-Viivi)...
...ja sitten Bea-siskon (Shandy's Bea).
Talonrakennuksesta johtuvan tauon jälkeen jatkoin koirien kanssa taas aktiivisempaa harrastamista. Iitan kanssa aloitin alkuvuodesta koiratanssin, jonka kautta olen päässyt ihan uuteen maailmaan. Peppin kanssa siirryin syksyllä ATT:lle agilityä harrastamaan, minkä myötä olen saanut kokea agilityssä pitkästä aikaa edistymisen tunnetta. Tokoa palauttelin molempien koirien kanssa mieliin ja rallytokokilpailu oli kiva kokemus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti