torstai 28. kesäkuuta 2012

Agiroturata

Pitkän tauon jälkeen taas agitreeneihin. Hallilla olikin valmiina Agirodun Open class -rata, joten Katja päätti, että tehdään sitä. Vähän oli sellainen olo, etten nyt ihan noin vaikeasta radasta olisi tauon jälkeen halunnut aloittaa. Olin ihan väsynytkin ja ajattelin, etten pysty keskittymään eikä mistään tule mitään. Omaa vuoroa odotellessakin haukottelin Peppin kanssa kilpaa. No ei kai, kyllä me vähän treenattiinkin viereisellä kentällä meille hankalia juttuja. Peppi oli sopivasti innokas. Tehtiin keppejä, rengasta ja A:ta. Kepit menivät paria ekaa kertaa lukuunottamatta tosi hyvin. Sain "vedätettyä" Peppiä hyvin eli pääsin aika reilustikin Peppin edelle ja Peppi silti malttoi tehdä kepit loppuun saakka. Tämä ei ennen taukoa onnistunut! Lähdin myös spurttaamaan kesken keppien ja Peppi kesti senkin. Jee! Renkaalla otin pari kutsulähtöä kolmen esteen takaa. Rengas oli näistä kolmesta hypystä se keskimmäinen. Hyvin meni! A:n alastulokontaktit olivat toukokuussa ihan läpijuoksuja. Mutta mites nyt, Peppihän pysähtyi joka kerta! Ihan uskomatonta, se vieläpä jäi siihen oikein kunnolla, kunnes vapautin sen. Aika huippua!

Lopulta tuli meidän vuoromme ja pääsimme tekemään rataa, joka siis oli tällainen.
Eikä se ollutkaan niin vaikea kuin olin kuvitellut! Meillähän meni pääosin ihan hyvin. Tuo hyppyrypäs 11-15 ei mennyt oikein sujuvasti, mutta meni kuitenkin. Ja mikä tärkeintä, Peppi pysähtyi A:n alastulokontakteille myös radalla! Eka kerran jälkeen Katja antoi palautetta lähinnä siitä, että vein Peppin liian pitkälle esteille (lähinnä numerot 6 ja 12) ja jäin varmistelemaan enkä lähtenyt heti liikkeelle, mikä aiheutti sen, että minulle tuli jatkossa vähän kiire. Toisella kerralla Peppillä oli vähän hankaluuksia renkaalla, se hyppäsi sivusta. Teimme vielä kertaalleen hyppykombon 11-15 ja sain Katjalta palautetta, että se näytti hienolta yhteistyöltä, sujuvalta ja juuri sellaiselta kuin kuuluukin näyttää. Aika hienoa. :) Sujuvalta yhteistyöltä se tuntuikin. Ehkä tyytyväisin olen kuitenkin noihin kontakteihin.

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Juhannusveneily

Koirat pääsivät juhannuksena pienelle veneretkelle. Peppille tämä oli ihan ensimmäinen kerta, mistä syystä Peppillä ei ole edes pelastusliivejä. :( No, Peppi sentään osaa uida ja laitoin sille varmuuden vuoksi valjaat päälle, että sen olisi saanut nostettua takaisin veneeseen, jos se olisi syystä tai toisesta joutunut laidan väärälle puolelle.


Iita oli jo laiturilla ihan innoissaan ja vinkui taukoamatta. Peppi sen sijaan ei tiennyt mikä sitä odottaa. Iita hyppäsi heti veneeseen, kun sille mahdollisuus annettiin, mutta Peppi ei olisi mennyt sinne millään. Syliin ottaminenkaan ei tullut kyseeseen, koska en olisi pystynyt laskeutumaan laiturilta veneeseen yli 20-kiloinen jötkäle sylissä. Vastaan se pisti viimeiseen asti, mutta lopulta sain väkisin vedettyä sen veneeseen, kun samalla nostin sitä hiukan etupäästä. Eihän siinä muuta ongelmaa ollut, mutta veneen pinta oli liukas ja Peppi pelkää liukkaita alustoja. Asiaa ei todellakaan auta se, että Peppi yrittää kävellä kynsillään. Lopulta siis kuitenkin olimme onnellisesti kaikki veneessä.


Peppi käyttäytyi oikein hienosti. Häntä sillä oli melkein koko ajan koipien välissä, mutta taisi se hetkittäin jopa nauttia merituulesta. Iita sen sijaan ei käyttäytynyt ollenkaan. Välillä pidin sitä väkisin vieressäni istumassa, muuten se juoksi innoissaan koko ajan edestakaisin, haukkui ja vinkui tai roikkui puolittain laidan yli ja yritti pyydystää pisaroita. Loppumatkasta se sentään jo hiukan rauhoittui.



maanantai 18. kesäkuuta 2012

Mistä näitä pupuja oikein tulee?

Palasimme kahden viikon lomareissulta lauantaina ja kylläpä oli taas kiva nähdä koirat. Oli niitä jo ikäväkin. <3 Lauantai meni nukkuessa, jopa Iita nukkui vieressäni sohvalla kokonaiset kaksi tuntia! Pelkäsin sen olevan jo kipeä, yleensä se viihtyy siinä korkeintaan puoli tuntia. Mutta kai se oli vaan väsynyt, kun oli kaksi viikkoa joutunut vahtimaan laumaa. ;) Kävimme tietysti kuitenkin lenkillä, tuossa metsätiellä. Näimme myös Peppin lempparikoiran, novascotiannoutaja Nallen. Siinä tervehtiessä meitä kohti juoksi täysillä kolme jänistä. Olivat varmaan jotain pelästyneet, mutta niin kovaa vauhtia ne juoksivat jonossa tietä pitkin meitä päin, että luulin niiden jo törmäävän meihin. Viime hetkellä kaikki kolme käänsivät suuntansa metsään ja sinne ne katosivat. Kaikki tapahtui niin nopeasti, etteivät koiratkaan tainneet tajuta yhtään mitään. Jokainen niistä vain katsoi hölmistyneenä, että tapahtuikohan jotain... :) Kun pääsimme kotiin, oli yksi jänis meidän pihalla. Meidän aidatulla pihalla. No, enhän minä nyt vilpittömästi tietenkään uskonutkaan, että meidän 80 cm korkea aita mitään jäniksiä ulkopuolellaan pitäisi, mutta että noin vaan tullaan pihanurmelle keskellä kirkasta kesäpäivää...

Tänään Iita on ollut jo enemmän oma itsensä, mutta ei ihan kuitenkaan vielä. Treenailtiinkin jo vähän, kun halusin kokeilla muistavatko koirat enää mitään. No, koirathan tietysti muistivat, kunpa olisin itsekin muistanut, missä vaiheessa missäkin asiassa pitäisi olla. Molempien kanssa harjoittelin namikippoa "kentän" reunalla. Jätin kannellisen namikipon terassin rappuselle ja kannen päälle hiukan nameja. Otin aina myös Attilan ohjeiden mukaisesti jokaiseen treenipätkään alkuasennon, liikkeen/liikkeitä ja loppuasennon.

Iitan oli ensin vaikea keskittyä namien häirinnässä, mutta otin pari helppoa seuraamispätkää, joiden jälkeen vapautin sen kipolle. Tosiaan parin toiston jälkeen Iita tuntui jo innostuvan tekemään lähtemisestä, jotta se sitten taas saisi mennä palkalle. Hyvä, juuri sitä hainkin! Tein pääasiassa vasemmalla seuraamista joka suuntaan ja tiukkoja käännöksiä. Iita teki vasemmalle kääännökset ihan mielettömän hyvin! Minä käännyin paikallani ja Iita kääntyi ripeästi peruuttaen. Tosi hienosti, en muista, että se noin hyvin olisi ikinä mennytkään. On myös hyvin mahdollista, etten noin tiukkoja käännöksiä ole ikinä tehnytkään, koska olen kuvitellut, ettei Iita osaa. Mutta osaahan se. Hieno koira!

Peppin kanssa harjoittelin tanssiohjelmaamme pätkissä. Peppi häröili aluksi tosi pahasti. Se vuhhitteli ja luimisteli, otti siis tuulen suhinastakin häiriötä. Lopulta sain helpon liikkeen onnistumaan ilman ääntelyä ja siitä vapautin Peppin kehujen kera heti palkalle. Pikku hiljaa Peppi rauhoittui ja pystyi keskittymään tekemiseen. Peppi tajusi myös pian palkkakipon idean. (Mitäköhän olen ennen tehnyt eri tavalla, kun koko palkkakiposta ei ole tullut yhtään mitään..?) Sen jälkeen Peppi teki kaikki liikkeet ihan hirvittävällä vauhdilla. Pujottelussa omat jalkani olivat koko ajan myöhässä ja sivuaskelissa en tiennyt miten olisin itse edennyt, kun Peppi meni niin kovaa vauhtia. Ihan huippua tuokin, mutta miten ihmeessä saan sen mielentilan aina samanlaiseksi, jotta nopeuskin olisi sama. Nyt meidän musiikiksi olisi käynyt lähinnä joku tekno. ;)

Matkalta vielä yksi kuva. Italiassa oli koiralle laitettu aitaan oikein pehmuste, jotta sen olisi mukavampi katsella ohikulkevia ihmisiä. Hyvin se siinä tuntuikin viihtyvän. :)